|
Tampereen
elokuvajuhlia vietetään maaliskuussa 2000 jo 30. kerran.
Elokuvakerholaisetn innostuksesta alkanut festivaali järjestettiin
ensimmäisen kerran vuonna 1970.
Vuosien
mittaan festivaali on kasvanut massiiviseksi tapahtumaksi.
Elokuvaesitysten lisäksi ohjelmistossa on keskusteluja ja
seminaareja. Kansainvälinen elokuvamarket on kerännyt satoja
alan ihmisiä, joukossa kymmeniä ulkomaisia elokuvan ostajia
ja levittäjiä, Tampereelle 90-luvun puolivälistä lähtien.
Festivaalin
tapahtumapaikoissa järjestetään joka vuosi ohjelmistoon
liittyviä korkeatasoisia näyttelyjä. Suurin yleisösuosikko
oli Aardmanin animaatiostudion työskentelyä esittelevä näyttely
vuonna 1995.
Vuonna
1999 festivaalin kokonaiskävijämäärä oli 26 000.

|