<< Takaisin ohjelmiston etusivulle

  Irlanti

Tuoreet tekijät, uudet tarinat

Kaksi vankkaa instituutiota, perhe ja kirkko, ovat vahvasti läsnä 90-luvun irlantilaisissa lyhytelokuvissa. Aiheita käsitellään sikäläiseen tyyliin hulvattomalla huumorilla ryyditettynä, joten mitään hartaushetkiä ei ole odotettavissa.

Irlantilaisen elokuvan läpimurto on tapahtunut 90-luvulla, jolloin uudet tukimuodot otettiin käyttöön. Elokuvajuhlien kahdessa lyhytelokuvanäytöksessä esitetään vuosikymmenen parhaimmistoa, enimmäkseen fiktioita ja animaatioita.

Kirsten Sheridan: Thirty Five Aside (1995)

Orla Walshin Blessed Fruit (1999) on Snapper-tyyppinen komedia raskaana olevasta naisesta, jonka lapsella on kaksi isäehdokasta. Claire Lynchin ainoaksi elokuvaksi jäänyt Fruit 15 (1991) käsittelee samaa aihetta. Dream Kitchenissä (1999) homopoika haaveilee hyväksynnän saamisesta vanhemmiltaan, Kirsten Sheridanin Patterns (1998) on hieno elokuva veljeksistä, joista toinen on autistinen ja Thirty Five Aside (1995) kertoo koulukiusatun pikkupojan pähkähullusta perheestä.

Barry Dignam: Dream Kitchen (1999)

Myös irlantilaiset animaatiot pärjäävät hyvin kansainvälisessä vertailussa.
Rory Bresnihanin Gyu´s Dog (1998) on Aardman-tyyppinen vaha-animaatio turhautuneesta alkoholistikoirasta. Steve Woods käsittelee piirrosanimaatioissaan Irlannin historiaa, mm. vuoden 1848 nälänhätää. Uudenvuoden aattoon ajoittuva An Bonnan Bui (1995) on irlanninkielinen animaatio ja pohjoisirlantilainen fiktio Lipservice (1998) hauskuuttaa irlanninkielen kokeen kustannuksella.

A = animaatioelokuva
D = dokumenttielokuva
F = fiktiivinen elokuva

 IRLANTI 1: O'BRIEN: LUKE DOKUMENTTI
 Ke 8.3. Tullikamari Pakkahuone 22.00


Sinéad O'Brien: LUKE, Iso-Britannia 1999, D


 IRLANTI 2: 90-luku lyhyesti 1
 Pe 10.3. Tampere Studio 14.00


1.
Kirsten Sheridan: PATTERNS, Irlanti 1998, F
2. Maria Murray, Padraig O'Neill: AN BONNAN BUI, Irlanti 1995, A
3. Orla Walsh: BLESSED FRUIT, Irlanti 1999, F
4. Jennifer Keegan: REAL MEN DON'T WEAR TOGS, Irlanti 1998, D
5. Steve Woods: IRLAND 1848, Irlanti 1996, A
6. Barry Dignam: DREAM KITCHEN, Irlanti 1999, F
7. Paul Mercier: LIPSERVICE, Irlanti 1998, F


 IRLANTI 3: 90-luku lyhyesti 2
 La 11.3. Tullikamari Pakkahuone 18.00


1.
Claire Lynch: FRUIT, Pohjois-Irlanti 1991, F
2. Liam McGrath: BOYS FOR RENT, Pohjois-Irlanti 1993, D
3. Enda Hughes: FLYING SAUCER ROCK'N'ROLL, Pohjois-Irlanti 1997, F
4. Steve Woods: WINDOW, Pohjois-Irlanti 1997, A
5. John Moore: HE SHOOTS HE SCORES, Pohjois-Irlanti 1995, F
6. Enda Hugles: COMM-RAID ON BATTLESHIP POTEMKIN, Iso-Britannia 1999, F
7. Damien O'Donnell: THIRTY FIVE ASIDE, Pohjois-Irlanti 1995, F
8. Rory Bresnihan: GUY'S DOG, Pohjois-Irlanti 1998, A

Sinéad O'Brien: Luke (1999)

Upouusi Sinead O´Brienin Luke (1999) on pitkä henkilökuva ja musiikkidokumentti The Dublinersin laulajasta Luke Kellystä (1940-1984).

Luke Kelly oli persoonallisuus, joka yhtyeensä kanssa nosti irlantilaisen folk-musiikin maailmanmaineeseen 60-luvun lopussa. Luke Kellylle musiikki ja poliittinen tietoisuus, vähäosaisten puolustaminen, kulkivat käsi kädessä. The Dublinersien historia liittyy kiinteästi irlantilaisen populaari- ja kaupunkilaiskulttuurin kehitykseen.

Upeassa elokuvassa on runsaasti ennennäkemötäntä arkistomateriaalia Luke Kellyn lapsuudesta, nuoruudesta ja The Dublinersien alkutaipaleelta. Luke Kellyn merkitystä irlantilaiselle musiikille ovat valottamassa kaikki nykyiset tähdet U2:n Bonosta lähtien.

 

 
Etusivu | Ohjelmisto | Kilpailut | Elokuvamarket | Multimediasalonki | Festival News | Historia
© Tampereen elokuvajuhlat - PL 305, 33101 Tampere - office@tamperefilmfestival.fi