|
Tampereen
kansainväliset lyhytelokuvajuhlat on vakiinnuttanut asemansa
merkittävänä suomalaisena kulttuuritapahtumana. Vuodesta 1970
alkaen vuosittain järjestetty festivaali tunnetaan hyvin niin
Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Viiden maaliskuisen päivän
ajan Tampere kuhisee: kaupungin kansoittavat elokuvaviihteen
ja -kulttuurin ystävät, elokuva-ammattilaiset sekä yleisestä
festivaalitunnelmasta nauttivat. Elokuvajuhlilla oli vuonna
2000 noin 24 000 kävijää. Näytöksiä oli yhteensä noin 90.
Festivaalin
ohjelmisto koostuu korkeatasoisesta kansainvälisestä lyhytelokuvakilpailusta,
kotimaisesta kilpailusta sekä erikoisohjelmistosta. Elokuvanäytösten
lisäksi Tampereen elokuvajuhlilla on tarjolla myös paljon
muuta ohjelmaa: näyttelyitä, konsertteja, iltaklubeja, sosiaalista
kanssakäymistä ja vapaata viihtymistä. Alan ammattilaisille
järjestetään juhlien aikana seminaareja ja tapaamisia.
Tampereen
elokuvajuhlat on jäsenenä:

- The
Board of the International Short Film Conference
- The
Board of the European Coordination of Film Festivals EEIG
FIAPF:n,
kansainvälisen elokuvatuottajien liiton, hyväksymä
festivaali.
|