|
Kotimaisen
valintalautakunnan raportti

Tampereen elokuvajuhlien kotimaisen kilpailun valintalautakunta
kokoontui tammikuussa 2001 Tampereelle Tampereen ammattikorkeakoulun
tiloihin katsomaan kotimaiseen kilpailuun tarjotut elokuvat.
Valintalautakunta katsoi elokuvien katselukopiot ammattikorkeakoulun
tiloissa valkokankaalta.
Kotimaiseen
kilpailuun tarjottiin 315 elokuvaa. Kilpailuun elokuvia valittiin
28. Alle puolituntiseen sarjaan tarjottiin 272 elokuvaa ja
yli puolituntiseen sarjaan 43. Dokumentteja oli elokuvista
kolmannes. Fiktioelokuvia oli neljännesosa. Animaatioita tarjottiin
hieman yli 10%. Musiikkivideoita tarjottiin noin kolmannes.
Tarjotuista hylättiin aikaisemmin tarjottuja elokuvia 3 kpl.
Yli tunnin pituisia fiktioelokuvia hylättiin 3 kappaletta.
Kotimaisen
dokumenttielokuvien tarjonnan määrästä huolimatta valintalautakuntaa
huolestutti elokuvallisen dokumentaari-ilmaisun näivettyminen
television ohjelma-aikojen puristuksessa. Monia dokumentin
tekijöitä näytti vaivaavan vaeltelu aiheen sivupoluille.
Animaatioita
vaivaa selkeiden tarinoiden puute. Tekniikka on monella tekijällä
hallussa, mutta monestikaan se ei palvele kuin itsetarkoituksellista
kokeilunhalua.
Fiktioiden
tarjonnan määrä romahti viime vuodesta noin puolella. Yli
20 minuuttisia fiktioita oli tarjolla yhden käden sormilla
laskettava määrä. Fiktioiden aihevalintoja dominoi ahdistus
monissa muodoissaan.
Elokuva-alan
oppilaitosten töissä valintalautakunta näkee valitettavan
paljon tekijöiden itsekorostusta. Raikkaimmissa nuorten tekijöiden
töissä tavoitettiin tunnelma osuvasti.
Valintalautakunnan
jäsen Karoliina Leistin elokuvaa käsitellessä ohjaaja itse
ei osallistunut muun valintalautakunnan päätökseen.
Tampereella
21. tammikuuta 2001
Karoliina
Leisti Antti Selkokari Antti Vuorio
|