Tampere 31st International Short Film Festival - Alternative navigation at the bottom of pageFestival NewsOhjelmistoFilm MarketKilpailutPressYhteistyöInfo
Etusivu > Kilpailut
Vuoden 2000 paras fiktio - Maarit Lalli: Kovat miehet



Kotimainen kilpailu


Kotimaiseen kilpailuun tarjottiin 315 elokuvaa, hieman vähemmän kuin vuosi sitten. Alle puolituntisten sarjaan oli ehdolla 272 elokuvaa ja yli puolituntisten sarjaan 43. Näistä dokumentteja oli jopa kolmannes.

Fiktioiden tarjonta romahti viime vuodesta noin puolella. Kotimaisen dokumenttielokuvan tarjonnan runsaudesta huolimatta viime vuosi näyttää jääneen lyhytelokuvanteon välivuodeksi.

Tampereen elokuvajuhlat on yksi maailman merkittävimmistä lyhytelokuvafestivaaleista. Kotimaisen elokuvan katselmus on järjestetty juhlilla vuodesta 1978 lähtien.

kotimaisen valintalautakunnan raportti >

Kansainvälinen kilpailu
Kansainväliseen kilpailuun valikoitui 69 elokuvaa. Mukaan mahtuu 14 esikoistyötä ja ennätykselliset 37 maata. Näistä Puerto Rico ja Thaimaa ovat mukana ensimmäistä kertaa. Suomalaisista lyhytelokuvista kansainväliseen kilpailuun selviytyi yksi dokumentti.

Kansainvälisen kilpailun suuri yllättäjä oli tänä vuonna Venäjä, josta kilpailussa on mukana kuusi elokuvaa, esimerkiksi uudentyyppisiä dokumentteja. Kansainvälisen kilpailun dokumenteista suuri osa tulee Itä- ja Kaakkois-Euroopasta sekä viime vuosina elokuvajuhlilla vahvasti edustettuna olleesta Iranista.

Animaatioita on mukana tavallista vähemmän, 20 kappaletta. Kilpailussa on mukana töitä useilta maineikkailta ohjaajilta, kuten Garri Bardinilta, Paul Driesseniltä ja Georg Schwitzgebeliltä.

Fiktiivisiä elokuvia tarjolla oli jälleen eniten. Kilpailuun valitun 28 fiktion joukossa on oppilastöitä, esikoistöitä ja vanhojen tekijöiden elokuvia.

 

 








Etusivu - Ohjelmisto - Kilpailut - Info - Press - Yhteistyö - Festival News - Film Market
© Copyright 2001 Tampere Film Festival. Kaikki oikeudet pidätetään.