|
Australialaisen elokuvan uranuurtajat
Australialainen pitkä elokuva singahti todelliseen kuuluisuuteen vasta 1990-luvulla. Huomatuimmaksi tekijäksi nousi luonnollisesti Sweetien (1989) ja Enkelin kosketuksen (1990) ohjaaja Jane Campion, mutta myös Alex Proyasin (Crow, Dark City) tai P. J. Hoganin (Muriel's Wedding) kaltaiset ohjaajat niittivät maalleen mainetta. Näiden kuten monien muiden nimiohjaajien ura alkoi vuonna 1973 perustetussa Australian Film, Television and Radio Schoolissa.
Australialaisen elokuvan teemakokonaisuudessa näemme näiden ohjaajien varhaisia, piristävästi uuden elokuvamaan luonnetta valottavia fiktioita. Siinä kun Jane Campionin Peel (1982) ja Passionless Moments (1984) tarjoavat älyllistä leikittelyä arkielämän vähäeleisistä tilanteista, niin Alex Proyasin ja Salik Silversteinin Groping (1981) puolestaan kylmää hyvin väkivaltaisella kaupunkisadullaan yön kulkijoista. Keveämpää, muttei lainkaan mitäänsanomatonta sarkaa edustaa P. J. Hoganin varhaistyö, teini- ihastumista kauniisti kuvaava draama Getting Wet (1983). Gillian Armstrongin One Hundred a Day (1973) on oivaltava kuvaus kenkätehtaan naisista ja Phil Noycen Caravan Park (1973) taas vikuriainen perheen lomamatkan kuvaus.
Vuosikymmen naisohjaajien kokeilevaa elokuvaa
Huolimatta australialaisen elokuvan vahvasta trendistä mainstreamin suuntaan edellisen vuosikymmenen aikana tai paikallisten artistien tekemistä retkistä digitaalisen elokuvan pariin, on ollut useita poikkeuksellisia elokuvia, jotka ovat laajentaneet lähestymistapojen kirjoa totutusta kerrontatyylistä dokumenttiin tai omaelämäkerralliseen elokuvaan samalla kokeillen kerronnan rakenteiden rikkomista, ns. löydetyn materiaalin käyttämistä ja hyödyntäneet filmin visuaalista potentiaalia. Naisohjaajien kokeellisten elokuvien sarja pyrkii haastamaan keinotekoiset fiktion, dokumentin ja kokeellisen elokuvan kategoriat sekoittaen niitä keskenään samalla tutkien henkilökohtaisella ja poeettisella tavalla kohteitaan, tapa jota harvoin nähdään avantgarden esteettisissä tutkielmissa.
Sarjaan valitut elokuvat keskittyvät aiheiltaan maisemaan, menetyksen tunteeseen, perheeseen ja elämän ja kuvien katoavuuteen. Tietynlainen melankolia värittää kokoelmaa, täydellisenä kontrastina komedian lajityypin groteskeille hahmoille, jotka ovat australialaisen elokuvan tunnusmerkkejä. Jos jokin sitoo sarjan elokuvia yhteen tyylillisesti on se ulkoinen kerronta, joka säätää tunteellisuutta ja töiden rakennetta antaen kuvien toimia suggestiivisella tai impressionistisella tavalla. Alavireenä toimiva dokumentaarinen hetki, joka usein saavutetaan elokuvien soundtrackillä, toimii kontrastina kuvien käsittelylle, joka useissa elokuvissa tarkoittaa animoitua, leikattua, välähtelevää (flicker), jopa itsetuhoutuvaa, luoden suggestiivisia hetkiä ja tietyn siirtymän, joka muistuttaa muistin käyttäytymistä. Tässä visuaalisessa käsittelyssä muodollinen kokeilu tapahtuu.
Useimmissa elokuvissa ohjaaja toimii myös kuvaajana ja tämä suora yhteys ideaan on elokuvallisten kuvien perusta - nämä ovat elokuvia, jotka kommunikoivat kuvien resonanssista kankaalla.
Tämä kokoelma palkintoja voittaneita lyhytelokuvia antaa kuvan tummemmasta, syvällisemmästä, ja ahdistuneemmasta australialaisesta sielusta, joka on naisohjaajien näkökulman läpi suodattunut, kontrastina aurinkoisille, kuumille, valoisille ja pinnallisille ilmeille ja hahmoille, mistä australialainen populaarikulttuuri paremmin tunnetaan.
Uusi australialainen elokuva
Tampereella nähdään klassikkolyhytelokuvien ja kokeellisten elokuvien lisäksi erinomainen valikoima uutta australialaista lyhytelokuvaa sekä muutama pitkä dokumentti.
Lyhytelokuvista on kaksi näytöstä hyvin erilaisilla teemoilla. Ensimmäinen sisältää aboriginaalien eli alkuperäisväestön itse tekemiä elokuvia. Monilla alkuperäisväestöön kuuluvilla on edelleen hyvin tiukka suhtautuminen kameraan ja kuvien ottamiseen. Jokainen teknisesti otettu kuva vie palan pois sielusta. Aboriginaalien tekemät elokuvat käsittelevät monesti hyvin arkisia aiheita, mutta erityisen mystisin sävyttein. Kuolema, kauna ja kauhu ovat usein läsnä ja elokuvia painaa raskas moraalinen ja syntinen lasti. Tämän hetken kuuluisin aboriginaalielokuvantekijä on Ivan Sen, jonka elokuvista Tears, Dust ja Wind tullaan näkemään Tampereella.
Uusissa tekijöissä hahmottuu australialaisen elokuvan moninaisuus; yhden vitsin elokuvat, letkeä animaatio, täydellisesti hallittu fiktio, yltiömoraalinen kerronta sekä takamaiden pirullinen ja hiljainen huumori Aki Kaurismäen malliin.
Cunnamulla on pitkä dokumentti Australian takamaista, joka antaa luontevan kuvan vähemmistön elinoloista. Kuten Suomikin, Australiassa suurin osa ihmisistä asuu kaupungeissa ja maaseudulla olot ja yleinen meininki on kaupunkilaisen mielestä hyvinkin outoa ja jopa vaarallista.
Australia, Alkuperäisväestö:
5.3. klo 15, Plevna 6 & 10.3. klo 11, Plevna 2
Australia, Kokeellinen:
5.3. klo 19, Plevna 6 & 10.3. klo 17, Plevna 5
Australia, AFTRS 1: 7.3. klo 17, Pakkahuone
Australia, AFTRS 2: 8.3. klo 17, Pakkahuone
Australia, Cunnamulla: 8.3. klo 19, Plevna 6
Australia, Shadow Play: 9.3. klo 19, Plevna 6
Australia, Much Ado About... : 10.3. klo 13, Plevna 6
Australia, Uudet tekijät: 10.3. klo 15, Pakkahuone
|
|
| |
Etusivu
Ohjelmisto
In English
