| Kotimaiset musiikkivideot
Musiikkivideonäytöksessä nähdään kaksikymmentäkaksi viimeisen vuoden parasta, kauneinta ja mielenkiintoisinta kotimaista musiikkivideota. Musiikki vaihtelee indiestä valtavirtaan kuten myös videoiden kuvallinen sisältö. Näkyvillä ovat mm. Op:l Bastardsin komea Scorpius, Marlon erittäin tyylikäs Dust, Emmin taivaallisen kaunis, surumielinen Crashing Down, Echo Is Your Loven riipaiseva lo-fi -pala Black and Red Lies on Yellow sekä Eero Maggan hyväntuulinen iskelmävideo Pohjoisesta tuulee.
Suomalaisen musiikkivideon nousukausi on jatkunut ainakin tähän asti. Taidokkaita ohjaajia riittää ja hyviä kypsyy yhä lisää. Jutuissa on tuoreutta ja hupia, arttuakaan unohtamatta. Tämä näkyy myös filkkareiden perinteisessä musiikkivideonäytöksessä. Vaikka musiikkivideoiden taso on hyvä, on niiden bongaaminen käynyt kuitenkin harmillisen hankalaiksi: esityskanavia on liian vähän. MTV3:n Jyrki lopetettiin, eikä Lista-ohjelmaakaan enää ole. Toivottavasti tämä viihteen ja taiteen; musiikkiteollisuuden ja kulttuurin ristisiitos kuitenkin jaksaa pyristellä ja kehittyä. Onneksi on ainakin yksi osavaltakunnallinen kanava, Moon TV, jossa näihin törmää edelleen.
Kotimaiset musiikkivideot: 8.3. klo 19, Pakkahuone
Bitch Alert: SANDY
Tuukka Temonen
2001, 3 min, Beta
Nylon Beat: ANNA MULLE
Pete Riski
2001, 4 min, Beta
Eternal Erection : YOU CAN MAKE ME DANCE
Miikka Lommi & Kaisa Penttilä
2000, 3 min, Beta
Arto Muna ja Millenium: SÄ VOIT TEHDÄ MITÄ VAAN
Onni Tappola
2001, 4 min, Beta
Turun romantiikka: TYLPPÄ KÄRKI
Jari Lähteinen
2002, 4 min, Beta
Verenpisara : SINUN TYYNEYTESI VIE VOITON KAIKESTA
Sampo Mansnerus
2001, 5 min, Beta
Latebirds: TALKING TO MYSELF
Pete Veijalainen
2001, 4 min, Beta
No Shame : LOVEPUNK
Harri Haanpää
2001, 4 min, Beta
Op:l Bastards: SCORPIUS
Jon Sundell
2001, 4 min, Beta
Passionworks: PRISONER
Jari Lähteinen
2001, 6 min, Beta
Marlo: DUST
Miikka Lommi
2001, 4 min, Beta
Echo Is Your Love: BLACK AND RED LIES ON YELLOW
Ilai Rämä
2001, 3 min, Beta
Eero Magga: POHJOISESTA TUULEE
Risto Rämö
2001, 3 min, Beta
Eläkeläiset: JENKKAPOLKKAHUMPPA
Juha Kiviharju
2001, 3 min, Beta
Yö: SÄRKYVÄÄ
Anssi Puisto
2001, 4 min, Beta
Cleaning Women: CLEAN UP YOUR BODY
Risto Puurunen
2001, 4 min, Beta
Poprocks: RAKETTI
Jouni Salovaara
2002, 4 min, Beta
Harry Hunks: GRACELAND
Jenny Eräsaari - Anu Suhonen
2001, 3 min, Beta
Morning After: BACK2BASICS
Oskari Martimo
2001, 3 min, DV
Ghostmonkey: SAFE
Markus Rautaniemi
2001, 4 min, Beta
Tohtori Rex Morgan: TAPAHTUMAASI KÄSITELLÄÄN
Jarno Latva-Nikkola
2001, 4 min, SVHS
Emmi: CRASHING DOWN
Jappe Päivinen-Pasi Pauni
2001, 4 min, Beta
|
|
 Harry Hunks: Gracelands
| |