|
|
|
|  |
| Raittius vai humala
Kieltolaki astui Suomessa voimaan kesäkuun alussa 1919. Kieltolain toteuttaminen oli vaikeaa, kieltolaki soti kansan oikeustajua vastaan. Eduskunta oli kiistellyt asiasta koko 1920-luvun ja päätti lopulta järjestää neuvoa-antavan kansanäänestyksen. Vuoden 1931 lopulla kansa kävi uurnilla ja selkeä enemmistö oli kieltolain kumoamisen kannalla. Oy Alkoholiliike Ab:n yhtiöjärjestys vahvistettiin 70 vuotta sitten 11.2.1932. Viinakauppojen avautuminen 5.4.1932 kello 10 oli melkoinen kansallinen tapaus, 58 myymälää avasi ovensa ja samana iltapäivänä ravintolat aloittivat anniskelun.
Raittius vai humala -näytös sisältää kymmenkunta aiheeseen napakasti liittyvää lyhyelokuvaa, traileria ja tietoiskua 1930-luvulta 1990-luvulle. Lyhytelokuvia on kuusi. Vanhin on Ama Jokisen mainion kokeellinen lyhytjuttu Vappuhumua (1938), sitä seuraa Holger Harrivirran sodanjälkeinen Tahtoisin olla kuningatar (1947).
Näytöksen peruspilari on Suomen viinapulma gallup-tutkimuksen valossa (1948), joka perustuu maisteri Pekka Kuusen samannimiseen tutkimukseen. Kunnian kukko (1955) on Arman Lohikosken valistuselokuva, Matti Oksan Huominen on sinun (1966) käsittelee nuorison ongelmia ja Jaakko Pakkasvirran Eräänä kesäiltana (1978) alkoholin vaarallisuutta liikenteessä.
Trailerit Matti Kassilan elokuvasta Elokuu (1956) ja Pekka Parikan elokuvasta Pohjanmaa (1988) ovat näytöksen oiva lisuke kuin myös kolme ytimekästä tietoiskua: Sauli Rantamäen Rattijuoppo (1984), Martti Utriaisen Kunnon Unto (1992) ja Pete Riskin Hame (1999).
SEA, Raittius vai humala: 8.3. klo 21, Pakkahuone
|
|
 Pete Riski: Hame
| |
|