| |
Elokuvajuhlien pääesityspaikkana toimii tänäkin vuonna elokuvateatteri
Plevna. Viime vuosi olikin festivaalien ensimmäinen tässä
Finlaysonin alueen teatterissa. Esityspaikkavaihdos Tampere-Talosta
sujui alkukangerteluiden jälkeen loistavasti ja yleisöltä
saadun kiitoksen myötä elokuvajuhlat jatkaa hyvin alkanutta
yhteistyötään elokuvateatteri Plevnan kanssa, jossa festivaalilla
on viikon aikana käytössään neljä salia. Myös elokuvajuhlien
yksi lipunmyyntipiste sekä yleisöinfo sijaitsevat juhlien
ajan Plevnan aulassa. Kävimme kyselemässä Plevnan teatteripäällikkö
Mari Kallunkin sekä Finlaysonin aluetta hallitsevan Kiinteistö-Investin
kiinteistöpäällikkö Erkki Kortesniemen ajatuksia Tampereen
elokuvajuhlien yhden näyttämön siirtymisestä tälle punatiilialueelle.
"Finnkinon elokuvateatterin avajaisista on tulossa neljäs
vuosi täyteen ja täytyy sanoa, että Plevna on sopeutunut alueelle
erittäin hyvin ja myös asiakkaat ovat löytäneet sen omakseen",
Mari Kallunki toteaa ja jatkaa "Kyllä Tampereen elokuvajuhlat
sopivat Plevnaan vallan mainiosti, sillä onhan lyhytelokuville
kiva tarjota oikea elokuvateatteri estradiksi. Yhteistyö elokuvajuhlien
kanssa lähti viime vuonna molemmin puolin hyvin käyntiin ja
suurimmilta ongelmilta ja ruuhkilta vältyttiin. Filkkareiden
ja Finnkinon asiakkaat sopivat siis hyvin saman katon alle".
Tampereen elokuvajuhlat on varautunut tekemään pienoisia muutoksia,
koskien lähinnä viivästyneisiin näytöksiin jonottamisen mukavuutta.
Kallunkilta kysyttäessä, miksi pitkien elokuvien alussa ei
enää nähdä enää lyhytelokuvia alkukuvina, hän vastaa, että
elokuvien keskipituuden kasvaessa jo noin kahteen tuntiin,
venyisivät näytökset liian pitkiksi. Kallunkia vaivaa sama
ongelma kuin monia muitakin festivaalien toimistolaisista:
työkiireiden takia ei itse ehdi seuraamaan elokuvajuhlien
näytöksiä.
Erkki Kortesniemi toimii Finlaysonin alueen sekä Pyynikin
tehdasrakennusten hallinnoinnissa ja kehittämisessä. Hänen
mielestään Finlaysonin alueen ainutlaatuinen tehdasmainen
miljöö pukee elokuvajuhlia ja hän toivottaa samalla kaikki
muutkin mielenkiintoiset tapahtumat hyödyntämään alueen runsaita
vapaa-ajan palveluita. "Finlaysonin alueen peruskorjauksen
loppuvaiheet ovat vielä käynnissä, mutta keväällä 2004 alue
on valmis, eikä siellä nähdä enää rakennuskoneita. Tulevia
projekteja on mm. Väinö Linnan aukiosta rakennettava tapahtumatori,
joka tulee nimensäkin mukaisesti toimimaan erilaisten tapahtumien
keskipisteenä." Kortesniemi kertoo suunnitelmistaan. " Olemme
halunneet isoista muutoksista huolimatta vaalia alueen henkeä
sekä vanhaa ulkoasua. Finlaysonin alue on hyvin tuttu ja tärkeä
Tamperelaisille".
Toni Mikkola ja Jussi Talsta
Takaisin artikkeleihin
|
|