Nylon-sukkahousuissa taistelevia naisia, lentäviä Jeesus-lapsia, tanssinomaisia tutkielmia kuvasta - värien ilotulitusta ja muotojen juhlaa. Neljän näytöksen kokonaisuus Sixpack - kokeellista Itävallasta avaa katsojan silmät elokuvan muotokieleen ja mahdollisuuksiin. Historiallisesti kattava, aina 1960-luvun kokeiluista nykypäivän mediataiteen tuotoksiin ulottuva näytössarja ravistelee elävän kuvan totunnaisia katsomis- ja tulkitsemistapoja.

Itävaltalaisen avantgardesarjan Tampereen elokuvajuhlille on tuottanut Sixpack Film. Sixpack Film on wieniläinen kokeelliseen keskittyvä ja voittoa tavoittelematon tuotantoyhtiö, jonka päätavoitteena on tuoda julkisuutta itävaltalaisille epäkaupallisille elokuville sekä videoille. Vuonna 1991 perustetun järjestön toiminta suuntautuu pääasiassa ulkomaisille festivaaleille, jotka ovat tärkeitä luonnollisesti siksi, että niillä työt ja tekijät sekä koko tuotannonala ensimmäisen kerran kohtaavat. Tällä hetkellä Sixpack Film tekee yhteistyötä yli 200 festivaalin kanssa ympäri maailmaa.

Eurooppa, Itävalta ja avantgarden kulttuuripääkaupunki Wien ovat tunnettuja pitkästä ja ansiokkaasta menneisyydestä kokeellisen taiteen kentällä. Itävaltalainen avantgarde-elokuva on maailmanlaajuisesti lajinsa tunnetuinta; kuvataide ja kirjallisuus puhkesivat Wienissä sotien jälkeen 1950-luvulla uskomattomaan kukoistukseen. Syyt tähän ovat selvät: moderni avantgarde suuntasi huomion toivotusti pois kansallissosialismin leimaamasta sodanjälkeisestä arjesta ja liitti taiteen vuosisadan vaihteen fin de siècle -perinteeseen, jota edustivat musiikin saralla Arnold Schönberg ja Anton Webern, arkkitehtuurissa Otto Wagner ja Adolf Loos, kirjallisuudessa Robert Musil ja filosofiassa muiden muassa Ludwig Wittgenstein. Viime vuosisadan puolivälin itävaltalaistaiteen radikaali luonne puolestaan juontaa juurensa pitkälti kirkollis-autoritäärisesti suuntautuneen yhteiskunnan konflikteista.

Ensimmäisiä avantgarde-elokuvan tekijöitä olivat Peter Kubelka ja Kurt Kren, jotka auttoivat itävaltalaiset kokeilut osaltaan ratkaisevaan läpimurtoon. Erityisesti Kubelkan metrisillä elokuvilla (Tampereella esitetään Aderbar vuodelta 1957 ja seuraavana vuonna valmistunut Schwechater) oli suuri vaikutus. Jo vuoden 1968 tienoilla profiiliaan alkoi nostaa itävaltalaisen avantgarden toinen sukupolvi. Heidän luoma "Expanded Cinema" -konseptinsa suuntautui perinteistä kuvaustapaa vastaan sekä koetti ylittää kuilun elokuvan ja todellisuuden välillä. Esimerkiksi Valie Exportin ja Peter Weibelin live-elokuvassa yleisö saatettiin paniikin valtaan ampumalla heitä palokunnan kalustoilla heijastavan valkokankaan takaa. Ernst Schmidt junior teki kertakäyttöelokuvan: hän lähetti filminsä elokuvafestivaalille, jossa sitä ei ohjeiden mukaisesti esitetty milloinkaan, vaan se heitettiin tekijänsä kehotuksesta suoraan roskiin. 1960-luvun lopun radikaali vaihe piti sisällään monia tämänkaltaisia töitä, joiden vaikutus jatkui vielä pitkälle 1970-luvulle asti.

Nyky-Itävalta ei ole kyennyt kehittämään kansainvälisesti huipputasolla kilpailevaa elokuvatuotantoa, mutta taide-elokuvan alueella on 1980-luvulta lähtien vakiintunut jälleen aktiivinen kolmas sukupolvi. Tämä nuori taiteilijajoukko on luonut henkilökohtaisia ja omaperäisiä töitä ja koettanut samalla vapautua kaikkein radikaalisimman perinnön painolastista. Samalla on tapahtunut selvä esteettinen paradigmanvaihdos: enää ei olla aggressiivisen vihamielisiä tavanomaista kuvausta kohtaan, kuten 1960-luvulla, vaan elokuvaa tutkitaan analyyttisemmin ilmaisukanavana ja ennen kaikkea mahdollisuuksien välineenä.

Tampereen elokuvajuhlilla nähdään kaikkien kolmen sukupolven edustajia Peter Kubelkasta ja Kurt Krenistä Martin Arnoldiin, Peter Tscherkasskyyn ja Dietmar Brehmiin. Vahvasti edustettuna ovat myös naiset, joilla on ollut jo 1970-luvulta asti avantgardetuotanossa merkittävä rooli: Valie Export, Kerstin Cmelka, Sabine Marte, Mara Mattuschka sekä monet muut.


Maarit Jaakkola
050-3451009
maarit.jaakkola@tamperefilmfestival.fi


Takaisin