Tanskalaisia sairaskertomuksia
Tampereen elokuvajuhlien ohjelmistoon vakiintuneiden näytössarjojen joukkoon kuuluu sarja, joka kulkee sairaskertomusten nimellä. Eri maihin sijoittuvat "sairaskertomukset" ovat yhteiskuntaa oudosta näkökulmasta diagnostisoivia näytöskokonaisuuksia, joissa pisteliäs huumori ja lennokas itseironia pääsevät valloilleen.
Kaikki alkoi kolme vuotta sitten Belgiasta. Viime vuonna näytettiin ruotsalaisia sairaskertomuksia, ja nyt on tanskalaisten vuoro. Tanskalaiset sairaskertomukset tekevät tiliä voileipämaan ja H.C. Andersenin satujen nykykulttuurista ja yhteiskunnasta värikkäiden dokumenttien, animaatioiden ja fiktioiden keinoin.
Kaikki me tiedämme, mikä Ruotsissa on vialla, mutta entäpä Tanska? Shakespearen Hamletissa toki jo painotetaan, ettei "ole maassa yhtä ainutta konnaa, jok' ei ois aimo lurjus" ja todetaan, että "on jotain mätää Tanskan maassa", mutta mistä nuo yllättävät mätäpesäkkeet, hulluuteen asti venyvät äärimmäisyydet sekä omintakeisen absurdit outoudet sitten löytyvät?
Vastaus on ehkä yllättävä, tai sitten ei: kotoa - lähempää kuin ehkä arvata saattaa. Pinnasängystä ja pihaleikeistä, lastenhuoneen lelulaatikosta, kylpyhuoneen ammeesta tai äitien iltapäiväkerhosta.
Lopultakin pilke silmäkulmassa kootut Tanskalaiset sairaskertomukset pitävät sisällään kolmetoista tarinaa, jotka on jaettu kahteen näytökseen. Jacob Tschernian 2 minutter (2 minuuttia, 2001) on kertomus pojasta, joka koettaa rikkoa henkilökohtaisen ennätyksensä hengityksen pidättämisessä veden alla. Karsten Kiilerichin animaatiossa Når livet går sin vej (Kun elämä jättää, 1996) lapset sanailevat riipaisevan viattomasti elämää suuremmista asioista: kuolemasta, taivaasta, helvetistä. Peter Gren Larsenin lyhytfiktiossa Mor(d) i mödregruppen (Äitiryhmä, 1998) äidit ryhtyvät murhamiehiksi ja veri roiskuu. Julie Billen Tyren (Härkä, 2002) on mystistä tunnelmaa huokuva uljas kertomus surusta, ylpeydestä ja mielen vahvuudesta.
Parhaimillaan tanskalaiseen ympäristöön sijoitetuista tarinoista nousee esiin jotain niin yleistä, liikuttavaa ja inhimillistä, ettemme huomaakaan nauravamme enää Tanskalle ja tanskalaisille; me huomaamme nauravamme itsellemme.
Maarit Jaakkola
050-3451009
maarit.jaakkola@tamperefilmfestival.fi
