| REPORTS OF THE
JURIES
Kansainvälisen tuomariston raportti 2004
Kansainvälinen tuomaristo katsoi tänä vuonna 70 elokuvaa
36 maasta. Tuomaristo pani tämän vuoden kilpailussa merkille
niin animaatioiden kuin aivan erityisesti dokumenttien korkeatasoisuuden.
KANSAINVÄLINEN KILPAILU 2004
Grand Prix
UTVECKLINGSSAMTAL
(director: Jens Jonsson)
Aseistariisuva ja osuva luomus, jonka kuvakieli
hakee taloudellisuudessaan vertaistaan. Elokuva on pieni henkilökuva
hämmentyneestä miehestä, jonka heikkoudet ja mielihalut
se paljastaa humaanisti ja humoristisesti. Teos pohdiskelee pientenkin
muutosten merkitystä virkistävän omaperäisellä
ja kauniilla tavalla.
Paras dokumentti
TRANSFORMATOR
(directors: Pavel Kostomarov, Antoine Cattin)
Pettavan yksinkertainen elokuva niin tarinaltaan kuin toteutukseltaankin.
Tekijät ovat tarkoituksella valinneet sekä aiheen että
kerronnan keinot näennäisen huolettomasti. Tämä toisinaan
karkea mutta useimmiten hauska dokumentti muistuttaa meitä asioiden
laajemmasta yhteydestä ja siitä, kuinka tärkeää
toivo on silloin, kun tilanne on synkeimmillään.
Paras
fiktio
ZONA CERO (director: Carolina Rivas)
Vertauskuva yksinäisyydestä, elämänhalunsa kadottamaisillaan
olevasta yhteiskunnasta, jossa solidaarisuutta ei tunneta. Päähenkilö
haluaa pelastaa oman poikansa, mutta hänen pyrkimyksiään
hankaloittavat hänen nöyryytensä ja ruumillinen taakkansa.
Tämän voimakkaan ja koskettavan elokuvan rytmi ja elokuvallinen
ilmestyksellisyys ovat ohjaajalle kunniaksi.
Paras animaatio
ISHOV TRAMVAY NO 9 (director: Stepan Koval’)
Kuvaus raitiovaunusta ja siihen nousevista monituisista ihmisistä.
Elokuvasta loistaa todellinen rakkaus sen nokkelasti rakennettuja henkilöhahmoja
kohtaan. Itse tarinan lailla älykäs ja ihastuttava animointi
luo vaikutelman, että mikä tahansa on mahdollista.
Kunniamaininta
KOLA
(director: Viktor Asliuk)
Hiljainen ylistyslaulu elämälle pikkukylässä asuvan
valkovenäläisperheen arjessa. Hieno kameratyöskentely ja
rauhallinen, pakoton tempo tuudittavat katsojan näkemään
samaa korutonta unta.
Prix UIP Tampere
FENDER
BENDER (director: Daniel Elliott)
Päähenkilöidensä, murhenäytelmän riivaamien
miesten tavoin tämä elokuva ei lepää koskaan. Tarina
kerrotaan teknisesti taitavasti ja tehokkaasti nojautumatta dialogiin.
Dramaattisen intensiteetin ja emotionaalisen selkeyden välillä
vallitsee onnistunut tasapaino.
Kansainvälinen tuomaristo: Michael Bates, Caterina D'Amico, Juha
Rosma, Chalida Uabumrungjit, Gerald Weber.
Kotimaisen tuomariston raportti 2004
YLI 30-MINUUTTISTEN SARJA
Pääpalkinto
SOTALAPSET
(ohj. Erja Dammert)
Koskettava olematta sentimentaalinen. Tarinoiltaan suuri, ei mahtipontinen.
Ei vain kertomus sotalapsista, vaan lapsen uskomattomasta kyvystä
selviytyä.
Erikoispalkinto
LASILEUKA
(ohj. Zaida Bergroth)
Osaavaa kerrontaa, visuaalista vakuuttavuutta, uskottavaa näyttelijäntyötä.
Ohjaajan lahjakkuuden näkee sokea Reettakin.
ALLE 30-MINUUTTISTEN SARJA
Pääpalkinto
RYTMI (ohj. Sami Hyrynkangas)
Muoto ja sisältö tanssivat samassa tahdissa. Mekaaninen aihe,
dynaaminen toteutus, leikkaus rulettaa kybällä.
Erikoispalkinto
LIIVI-LEEA (ohj. Kimmo Jaatinen)
Kunnianosoitus pitkälle työlle pätkätöiden aikana.
Elokuva, jossa korsetti ei ole ollut liian kireällä. Ja ainahan
soon komiaa, kun nuata akkaan liiviä trokaa.
Resurssipalkinto
Samuli Saastamoinen, elokuvasta CAVE
Kuvaajan työ kannattelee elokuvaa ja tukee onnistuneesti sen unenomaisia
tunnelmia.
Jameson-palkinto
NENÄLIINOJA
MYYTÄVÄNÄ (ohj. Jan Andersson)
Kuten festivaalikatalogi toteaa: Sekatekniikalla toteutettu animaatio
on kaupunkisatu tulvillaan suuria tunteita, pieniä yksityiskohtia
ja visuaalisia oivalluksia. Totta. Cheers!
Kotimainen tuomaristo: Kaisa Penttilä, Joona Tena, Kirsi Tykkyläinen.
Risto Jarva -tuomariston raportti
Suomen elokuvasäätiön nimittämämä Risto
Jarva -raati on päättänyt tänä vuonna jakaa palkinnon
kahden hyvin erilaisen dokumenttielokuvan kesken. Kumpikin näistä
elokuvista käsittelee sitä, millaista on kasvaa ympäristössä,
johon emme voi itse vaikuttaa. Kanerva Cederströmin elokuva Lost
and Found on runollinen kertomus inhimillisestä hyvyydestä.
Visa Koiso-Kanttilan elokuva Isältä pojalle on hämmentävä
ja rehellinen kuvaus isien ja poikien uskalluksesta haastaa menneisyytensä.
Risto Jarva -tuomaristo: Veli Granö, Miia Haavisto, Stiina Laakso.
Nuorisotuomariston palkinto:
POLARIS
Niina Suominen / Animated / 6 min / 2003
Nuorisoraati
katsoi kotimaisen kilpailun näytössarjat 9, 10 ja 11.Niina Suomisen
animaatio Polaris herätti tuomaristossa vilkasta keskustelua. Tarinan
sanomaa pidettiin tärkeänä, ja varsinkin avoin loppu miellytti.
Kuuteen minuuttiin on saatu sisällytettyä kaikki oleellinen.
Ulkoasu on karuudessaan tyylikäs ja tukee tarinaa.
Nuorisoraati: Jussi Heikkilä, Santtu Jaakkola, Taika Karodia, Juhani
Salo, Matleena Sopanen.
Yleisöpalkinnot
Kansainvälisen kilpailun yleisöpalkinto:
UTVECKLINGSSAMTAL
Kotimaisen kilpailun yleisöpalkinto:
LIIVI-LEEA
Audience Awards
Audience Award/International Competition:
UTVECKLINGSSAMTAL
Audience Award/Finnish Competition:
LIIVI-LEEA
Tiedustelut:
Jukka-Pekka Laakso
Festivaalijohtaja
040-703 8599
festdirector@tamperefilmfestival.fi
Maarit Jaakkola
Tiedottaja
050-3451009
maarit.jaakkola@tamperefilmfestival.fi
www.tamperefilmfestival.fi
|