Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinto Norjaan
Pjotr Sapeginille
Tampereen 35. lyhytelokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand
Prix'n on voittanut norjalainen Pjotr Sapegin elokuvallaan GJENNOM MINE
TYKKE BRILLER (PAKSUJEN LASIENI LÄPI, 2004). Tuomaristo luonnehti
“ihmisluontoa runollisella ja rakastavalla tavalla kuvaavaa”
savianimaatiota “taitavaksi ja mielikuvitukselliseksi, humaaniksi
taideteokseksi”.
Kansainvälisen kilpailun kategoriapalkinnoissa parhaan fiktion palkinto
myönnettiin korealaisen Hye-Jung Umin elokuvalle JEUL-GEO-WUN WORI-JIB
(OMA KOTI KULLAN KALLIS, 2004). Parhaan animaation palkinnon sai kanadalainen
Chris Landreth Oscar-palkitulla animaatiollaan RYAN (2004). Parhaan dokumentin
tunnustus meni irlantilaisen Ken Wardropin elokuvalle UNDRESSING MY MOTHER
(RIISUN ÄITINI, 2003). Tuomaristo päätti myöntää
samalle dokumentille myös vuoden UIP-palkinnon. Kunniamaininnan kansainvälisistä
elokuvista sai Bill Plymptonin GUARD DOG (VAHTIKOIRA, 2004).
Kansainvälisessä kilpailussa oli mukana tarjotusta 2300 elokuvasta
yhteensä 78 lyhytelokuvaa 35 maasta. Kansainvälisen tuomariston
jäseninä toimivat Bayerischer Rundfunkin ohjelmistopäällikkö
Claudia Gladziejewski (Saksa), tuottaja Mohamed Hashem (Libanon), ohjaaja
Angela M. Murray (Iso-Britannia), ohjaaja Reijo Nikkilä (Suomi) ja
ISAIC-elokuvainstituutin kansainvälisten suhteiden vastaava Graciella
Quiñones (Kuuba).
Kotimaisessa kilpailussa oli tarjotusta 360 elokuvasta mukana 37 elokuvaa.
Lyhyiden eli alle 30-minuuttisten elokuvien sarjassa pääpalkinnon
sai Mika Taanilan kokeellinen OPTINEN ÄÄNI (2005) ja pitkien
eli yli 30-minuuttisten sarjassa Pirjo Honkasalon kansainvälisestikin
menestynyt MELANCHOLIAN 3 HUONETTA (2004). Lyhyessä sarjassa erikoispalkinnon
sai Kari Juusosen SYNTYMÄPÄIVÄ (2004) ja kunniamaininnan
Arto Tuohimaan PERKELE (2004). Pitkässä sarjassa erikoispalkinnolla
palkittiin Veikko Aaltosen PAIMENET (2004) ja kunniamaininnalla Lotta
Kupiaisen CAASHA (2004). Viidennen kerran jaetun Jameson-palkinnon (6000
€) saajaksi ylsi Simo Koivusen, Samppa Kukkosen ja Sara Wahlin YÖVUORO
(2004). Finnlabin ja Digital Film Finlandin resurssipalkinnon sai Vesa
Taipaleenmäki kuvauksesta elokuvassa VARIS (2004). Voittajat valitsi
kolmihenkinen tuomaristo, johon kuuluivat ohjaajat Milla Moilanen ja Mari
Soppela sekä Finnkinon ohjelmapäällikkö Kaj Itämäki.
Nuorisoraati osoitti palkintonsa Tia Jaakkolan dokumentille SUURIN NIISTÄ
ON RAKKAUS (2004). Elokuvajuhlien rahallisesti suurin tunnustus, Suomen
elokuvasäätiön Risto Jarva -palkinto (10 000 €) annettiin
puolestaan Mervi Junkkosen elokuvalle HILJAINEN TILA (2005). Risto Jarva
-tuomariston muodostivat elokuvaohjaajat Visa Koiso-Kanttila ja Auli Mantila
sekä elokuvasäätiön tiedottaja Satu Elo. Elokuvajuhlilla
jaettiin myös kaksi yleisöpalkintoa. Kansainvälisessä
kilpailussa yleisön mieleen oli Jonas Geirnaertin FLATLIFE (2004),
ja kotimaisessa kilpailussa palkinnon sai Mika Lehtisen ARVON VELI (2004).
Tuomaristojen raportit elokuvien valintaperusteluineen voit lukea tästä.
Elokuvajuhlien juhlavuonna kävijämäärä kasvoi
jälleen viime vuodesta. Akkreditoituja vieraita oli enemmän
kuin koskaan ennen. Yli 800 vieraasta ulkomaisia oli vajaat 200. Yleisön
suosikkeja olivat erityisesti musiikkia ja liikkuvaa kuvaa yhdistävät
näytökset, kuten Cleaning Womenin säestämä mykkäelokuvaklassikko
Panssarilaiva Potemkin ja rockelokuvan pitkä yö ROKK –
Let’s Festival. Myös Kuuba-sarja ja Barry Purvesin näytökset
houkuttelivat ihmisiä voimallisesti lyhytelokuvan pariin.
Elokuvajuhlien parhaita koottuja paloja nähdään tuttuun
tapaan vielä maaliskuun lopussa (19.3.) Helsingin Kiasma-teatterissa.
Tampereen 36. lyhytelokuvajuhlat järjestetään 8.–12.3.2006.