![]() |
|||
|
TIEDOTE 9.3.2007Tampereen elokuvajuhlat tÄydessÄ vauhdissa Keskiviikkona alkaneet Tampereen 37. kansainväliset elokuvajuhlat ovat ehtineet tänään perjantaina täyteen vauhtiinsa. Elokuvaviikon aloitti jo tiistaina kansainvälinen lasten ja nuorten oma elokuvatapahtuma Videotivoli. Tapahtuma järjestetään neljännen kerran ja tarjolla näytöksiin oli 500 alle 16 -vuotiaiden lasten ja nuorten tekemiä elokuvia ympäri maailman. Videotivolin näytökset ovat aamupäivisin. ”Tervetuloa elokuviin. Tässä salissa on jo muutamassa päivässä istunut tuhat lasta. Se on aikamoista ulkoiluhaalarien suhinaa”, kommentoi Videotivolin taiteellinen johtaja Maikki Kantola Tampereen elokuvajuhlien avajaisnäytöksessä keskiviikkona. Avajaisnäytös oli otsikoitu Lyhytelokuvan kaanon ja elokuvien ohjaajanimiä olivat Mika Taanila, Carl Th. Dreyer, Norman McLaren, Roman Polanski, Forough Farrokhzad, Nick Park ja Roy Andersson. ”Tämän vuoden uutuutena aloitamme myös lyhytelokuvan kaanonin määrittämisen esittämällä sarjan merkittäviä ja esimerkillisiä lyhytelokuvia. Ajatuksenamme on kerätä muutaman vuoden aikana yhdessä ulkomaisten toimijoiden kanssa sadan elokuvan lista. Tämä lista vastaisi siihen ikuiseen kysymykseen mistä me puhumme kun me puhumme lyhytelokuvasta”, kommentoi festivaalijohtaja Jukka-Pekka Laakso. Tampereen elokuvajuhlien pääsylippuja on voinut ostaa ennakkoon nettikaupasta vuoden 2006 tapahtumasta lähtien. Näytösten ja elokuvien esitystiedot ovat internetissä nähtävillä, mikä helpottaa kävijöiden ostopäätöksiä. Näytösten elokuvista on tarjolla enemmän tietoa kuin koskaan aiemmin ja kaikki tekstit löytyvät niin suomeksi kuin englanniksikin. Ennakkolipunmyynti onkin siirtymässä internetiin. Keskiviikkona näytöksissä oli vielä hyvin tilaa, mutta torstain näytöksistä myytiin loppuun nopeasti kuusi. Tänä vuonna kysytyimpiä erikoisohjelmiston näytöksistä ovat olleet Puola (Kieslowski ja Karabasz sekä Puolan elokuvakoulut), Aki Kaurismäki (lyhytelokuvien retrospektiivi ja kolme carte blanche –näytöstä) sekä laajasta musiikkiohjelmistosta Michel Gondryn musavideoretrospektiivi, reggaedokumentti Made in Jamaica ja suomalaiset musiikkivideot. Myös aivan uusin elokuva kiinnostaa yleisöä ja kilpailunäytöksistä torstai-iltaan mennessä olikin loppuunmyyty jo 13. Lipunmyynti vilkastuu viikonloppua lähestyttäessä, koska festivaalivieraiden ja –yleisön pääjoukko saapuu perjantaina Tampereelle. Lähes kaikki kansainväliset vieraat olivat tulleet torstai-iltaan mennessä ja moni heistä pääsi nauttiman filkkareiden legendaarisesta saunaillasta. Kansainvälisten vieraiden lukumäärä on kasvanut yli kahdensadan ja vieraita onkin enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Tänä vuonna vieraiden määrää ovat kasvattaneet ryhmät, kuten Kiinasta lauantaiksi saapuva 20 ihmisen seurue. Vieraista kiinnostavimmaksi on noussut amerikkalaisen underground-elokuvan suurmies Jonas Mekas. 84-vuotias elokuvatekijä tallentaa yhä edelleen elämäänsä kuvaamalla ja hän aloitti vuoden alussa 365 projektin, jonka aikana Mekas julkaisee joka yhden lyhytelokuvan vuoden jokaisena päivänä. Tämän viikon kuvauspaikkana on ollut Tampere. Vieraista ovat tiedotusvälineitä kiinnostaneet afrikkalaiset elokuvantekijät sekä saamelaisvieraat. Tampereen elokuvajuhlat päättyvät sunnuntaina 11.3., jolloin kansainvälisen kilpailun tuomaristo, kotimaisen kilpailun tuomaristo ja Risto Jarva -tuomaristo julkistavat voittajaelokuvat. Päätöstiedotustilaisuus
Jukka Savolainen, tiedottaja, 03-213 0034 / 0400 510639, press@tamperefilmfestival.fi Riina Mikkonen, tiedottaja, 03-213 0034 / 040 532 2912, riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi Sanna Kyllönen, tiedotusassistentti, 03-213 0034 / 0400 677 667, sanna.kyllonen@tamperefilmfestival.fi
|
Tampere Film Festival |
|