Mustan
Afrikan elokuvat, puolalaiset mestarit ja saamelaiskulttuuri
Tampereen elokuvajuhat 7.-11.3.2007
Tampereen elokuvajuhlien kansainvälinen kilpailu kerää
nähtäväksi lyhytelokuvan parhaimmistoa ympäri maailman.
Ilmoittautuminen kilpailuun päättyi perjantaina 1.12. ja viimeisen
viikon ajan ilmoittautumisia tuli lähes 200 päivittäin.
Vuoden 2006 kilpailuun lähetettiin ennätysmäiset 2600 elokuvaa
ja vuonna 2007 elokuvien kokonaismäärä kasvaa ensimmäisen
kerran yli kolmen tuhannen. Kotimaisen kilpailun ilmoittautuminen jatkuu
vuoden loppuun asti ja viimeinen ilmoittautumispäivä on 31.12.2006.
Musta Afrikka ja Puola
Afrikkalainen elokuva on useimmille elokuvissa kävijöille tuntematonta,
vaikka Afrikan eri valtioissa tehdään nykyisin elokuvia kiihtyvällä
tahdilla. Tampere tarjoaa uuden afrikkalaisen elokuvan läpileikkauksen
keskittyen mantereen itäiseen osaan. Elokuvia nähdään
mm. Ugandasta, Zimbabwesta, Keniasta, Ruandasta ja Tansaniasta. Afrikan
nuoren elokuvakulttuurin rinnalla esitetään eurooppalaista elokuvaperinnettä
Puolasta. Dokumenttielokuvia 1950-luvulta 1980-luvulle nähdään
vanhoilta ohjaajamestareilta Kazimierz Karabaszilta ja Krzysztof Kieslowskilta.
Näistä ensin mainittu oli Kieslowskin opettaja Lódzin
maineikkaassa elokuvakoulussa. Puola-kokonaisuutta täydentää
nuorten ohjaajalahjakkuuksien lyhytelokuvat Puolan elokuvakouluista.
Saamelaiskulttuuri
Pohjoiskalottialueen alkuperäiskansa, saamelaiset, esittelevät
kulttuuriaan laajasti Tampereen elokuvajuhlilla. Tarjolla on elokuvien
lisäksi musiikkia, kuvataidetta, kirjallisuutta sekä Duodji-saamelaiskäsityönäyttely
Museokeskus Vapriikissa. Elokuvanäytöksissä on niin vanhoja
saamelaiselokuvia arkistojen kätköistä kuin uudempaa elokuvatuotantoa
Saamenmaan eri maista (Norja, Ruotsi, Suomi, Venäjä). Paul-Anders
Simma on esittänyt Lappia saamelaisesta näkökulmasta sekä
dokumentin että fiktion keinoin ja Simmalta nähdään
retrospektiivi. Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä mm. Saamelaiskäräjien
(Sámediggi), Alkuperäiskansojen elokuvakeskuksen (Skábma)
ja Skábmagovat elokuvafestivaalin kanssa. Myös perinteinen
Tampereen pitkä elokuvayö liittyy saamelaiskulttuuriin.
Retrospektiivit: Kaurismäki ja Periot
Kotimainen retrospektiivi on kauan odotettu Aki Kaurismäki. Kaurismäki
kokoaa myös carte blanchen mielielokuvistaan. Jean-Gabriel Périot
oli vuoden 2006 Tampereen Grand Prix voittaja. Ranskalaiselta uuden polven
avantgardistilta nähdään kokoelma vahvasti kantaaottavia
elokuvia, joissa näkyy muotokielen taju ja montaasin tärkeys.
Périotin elokuvien on kuvailtu olevan dokumentteja musavideoestetiikalla
toteutettuna.
Megapolis
Avantgarde-elokuvaa edustaa myös 84-vuotias ohjaajalegenda Jonas
Mekas, jolta nähdään kattava läpileikkaus ohjaustöistä
viiden vuosikymmenen ajalta. New Yorkissa vaikuttava ohjaaja kokoaa myös
Megapolis-näytöksen kotikaupunkinsa kaupunkileffoista. Muita
Megapolis-näytöksissä esittäytyviä suurkaupunkeja
ovat mm. Brasilian São Paulo ja Indonesian Jakarta, joista jälkimmäisen
elokuvat kokoaa indonesialainen ohjaaja Lulu Ratna.
Suomen elokuva-arkisto 50 vuotta
Ensi vuonna tulee täyteen 50 vuotta Suomen elokuva-arkiston perustamisesta.
Arkistojen aarteet on perinteikkäimpiä Tampereen elokuvajuhlien
esityssarjoista. Tänä vuonna arkistoista on etsitty Helsinki-elokuvia
ja Mannerheim-lyhäreitä. SEA:n juhlanäytöksessä
myös lyhytelokuvan nähdään parhaita paloja arkistoista.
Lisätietoja:
Jukka Savolainen, tiedottaja
03-213 0034 / 0400 510639
jukka.savolainen@tamperefilmfestival.fi
Riina Mikkonen, tiedottaja
03-213 0034 / 040 532 2912
riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi
Lataa
tiedote *.doc (Tallenna tiedosto nimellä...)
Etusivulle
|