Infoa festarikÄvijÄlle
Miten paikalle?
Piipu Festarit 2008 järjestetään Poltinkoskella, 20 km Ikaalisista Vaasan tietä Parkanoon päin. Parhaiten perille pääsee autolla tai moottoripyörällä. Kehotamme kuitenkin suosimaan kimppakyytejä alueen rajatun parkkitilan vuoksi.
Junalla saapuessa lähin asema on Parkanossa, noin 15 kilometrin päässä festivaalialueelta.
Bussilla tullessa lähin pysäkki on nimeltään Riitiala th, mistä matkaa alueelle on noin neljä kilometriä.
Festivaalijärjestäjä tarjoaa apua matkustussuunnitelmien tekoon.
Majoitus
Festivaalialueella on useita eri majoituskohteita, jotka täytetään varausjärjestyksessä.
Sisäajoitustilat ovat pikkumökki noin viidelle hengelle sekä festivaalilogossakin esiintyvä muna, noin kolmelle hengelle. Sisämajoitustiloissa on valmiina liinavaatteet, tyynyt ja peitot.
Ulkomajoitukseen on tarjolla useita eri vaihtoehtoja. Lämmitetty puolijoukkuetelttamajoitus on takuuvarma yhteishengen nostattaja lähellä festivaalin ydinaluetta. Pienteltta-alue sen sijaan on hieman rauhallisempi, riippuen tietysti naapuritelttojen äänenvoimakkuuden säätelystä. Telttamajoittujia kehotetaan ottamaan mukaan oma makuupussi, makuualusta sekä luonnollisesti oma teltta. Kaikkein extremein majoitus on suurta suosiota viime vuosina saavuttanut luonnonläheinen peltomajoitus, jota varten festarikävijä ei tarvitse mukaansa mitään ylimääräistä.
Pesutilat ja wc
Alueella on yksi puulämmitteinen sauna, joka lämpiää joka ilta vastuuntuntoisen saunamajurin toimesta. Festivaalijärjestäjät pyytävät kuitenkin huomioimaan, että vedenkanto saunaan kuuluu jokaisen peseytyjän perustehtäviin. Saunan lämmitykseen käytettävät puut ovat niin ikään tarkasti merkittyjä. Alueen rajalla virtaa joki, missä myös voi peseytyä; muuta juoksevaa vettä alueella ei ole. Juomavettä on tarjolla erillisessä vesipisteessä erillisistä vesitankeista.
Ruoka ja juoma
Festivaalipakettiin kuuluu seuraavanlainen menu, jonka sisältöä tarkennetaan lähempänä festivaalia:
Perjantai Aamupala
Päivällinen
Booli
Lauantai Aamupala
Päivällinen
Booli
Sunnuntai Erikoisbrunssi
Ruoat loihtivat festivaalin ammattitaitoiset kokit ja kattauksesta huolehtivat viehkeääkin viehkeämmät tarjoilijat. Johtuen festivaalin elävyydestä, ei tarkempia tarjoiluaikoja aterioille etukäteen nimetä. Festivaali ei tarjoa boolin ja juomaveden lisäksi muuta juomaa, joten kävijöitä pyydetään varautumaan muihin juomatarpeisiinsa itse etukäteen. Aamupalaan kuuluvat kahvi, tee ja tuoremehu.
Alueella on grillausmahdollisuus kahdessa eri pisteessä: avotulen ääressä ja kaasugrillillä. Festivaalimenu ei tule sisältämään liian montaa grillattavaa osaa, joten grilliruoan ystäviä suositellaan varautumaan omin menua tarpeen mukaan täydentävin grillieväin. Koska alueella ei ole sähköä eikä täten jääkaappia, on järkevää kuljettaa mukanaan kylmäkallein varustettua kylmälaukkua.
Jätepiste ja pullojenkeräys
Piipu Festarit on ekologisen elämäntavan kannattaja ja pitää yllä ajatusta siististä festivaalialueesta. Tämän vuoksi alueella sijaitsee oma roskapiste. Festivaalijärjestäjät toivovat jokaisen arvonsa tuntevan juhlijan kuljettavan omat jätteensä tähän pisteeseen.
Koska juhlakävijöiden joukossa ei 99% varmuudella ole ainuttakaan pullomummoa, sijaitsee roskapisteen yhteydessä myös pullojenkeräyspiste, jonne jokaisen juopon on syytä kuljettaa omat tyhjät pullonsa. Mikäli juot tölkkijuomia, kehottavat festivaalijärjestäjät sinua huomioimaan televisiossakin pyörineen mainoslausahduksen: ”Palauta ehjänä!”.
Festivaalituotteet ja basaarikuja
Piipu Festarit 08-tuotteita on kaupan sekä verkossa että paikan päällä. Tuotteita bändien rintamerkeistä sinkkuihin on tuttuun tapaan kaupan festarin basaarikujalla ”Burn River Bazarilla”.
Kujalla on festivaalituotepöytien lisäksi oma erityinen vaihtopöytä myös festivaalikävijöiden tuotteille. Jos et halua itse kaupitella tuotteitasi, jätä ne ”Tuo omasi, vie toisen” –pöytään. Väritä siis sinäkin basaarikujan tunnelmaa tuomalla vanha vesipiippusi tai batiikkivärjätty hippipaitasi kiertoon!
Oheistoiminta
Burn River Cottage Rock on tunnettu viihdyttävästä ja vauhdikkaasta oheistoiminnastaan bändien esiintymisten ohella. Joka vuoden lauantait on kruunannut hillitön kossukisailu Suuri Gladiaattori Kossu Seikkailu, jossa festivaaliosallistujat ottavat mittaa toisistaan päivän aikana. Tänäkään vuonna tältä menolta ei vältytä, vaan luvassa on yhä huimempia lajeja unohtamatta tietenkään vanhoja kunnon klassikoita; koivukujanjuoksua ja suunnistusta. Voittajajoukkueelle on luvassa luonnollisesti runsaasti kossua.
Face Paint ja Bondage on edellisvuosina huikeaan menestykseen noussut kahden lempeän körilään ylläpitämä kasvomaalauspiste. Nimellistä korvausta vastaan J&V hoitelevat asiakkaansa tyylillä ja näyttävästi. Suosittelemme lämpimästi kokeilemaan!
Saapas ja ensiapu
Tänä vuonna Piipu Festarit huolehtii myös vieraidensa hyvinvoinnista sekä mahdollisista ylilyönneistä niin alkoholin kuin onnettomuuksien suhteen. Ammattilaisten ylläpitämä Saapastiimi partioi alueella ja on luvannut kuljettaa kaikki sammuneet tai liian humalassa olevat selviämään Saapastelttaan. Myös ensiapupiste löytyy alueelta. Lisäksi muutama sisar hento valkoinen on luvannut paikata festivaalijuhlijoiden haavoja sitein ja käärein.
Hinta
Tänä vuonna jokaiselta festivaalikävijältä peritään nimellinen osallistumismaksu, joka sisältää kaiken seuraavan:
- vip-backstage-passi Piipu festareille 2008
- vip-sisäänpääsy kaikille festivaaliklubeille
- majoitus
- ateriat (kts. yllä)
- sauna
- matkustusneuvonta
- t-paita
- rintamerkki erikoishintaan (myynnissä vain basaarissa)
Festivaalihinnat ovat seuraavat:
3-4 päivää 25 €
2 päivää 20 €
1 päivä ilman t-paitaa 10 €
Takaisin etusivulle
Akkreditointilomakkeeseen
            
|