ANIMAATIORETROSPEKTIIVIT
Joanna Quinnin ja Johan Hagelbäckin hullunkuriset hahmot
Joanna Quinn syntyi Englannin Birminghamissa vuonna 1962. Hän opiskeli animaattoriksi Middlesexin yliopistossa Lontoossa vuosina 1982-1985. Hänen burleskit ja humoristiset animaationsa ovat kahmineet palkintoja arvostetuilla festivaaleilla ympäri maailmaa ja nyt hänen tuotantoansa esitetään Tampereen elokuvajuhlilla.
Joanna on kertonut piirtäneensä aina paljon. Hän tutustui animaatioon ensimmäisenä opiskelijavuotenaan graafisen suunnittelun kurssilla Middlesex Universityssa. Kokeiltuaan kerran animaatiota jäi hän sille tielle. Quinn on aina ihaillut suuresti Honóre Daumieria , Edgar Degasia ja Henri de Toulouse-Lautrecia eloisan ja sujuvan piirrosjälkensä vuoksi.
Useassa Quinnin elokuvissa seikkailee sankaritar nimeltä Beryl, joka esiintyi ensimmäistä kertaa elokuvassa Girls night out (1986). Opiskeluaikana 1980-luvun puolivälissä oli feministinen liike hyvin vahva, ja se vaikutti myös Quinnin elokuvissa. Naispäähenkilöihin siirtyminen tuntui vapauttavalta ja Quinn koki naisena velvollisuudekseen luoda uskottavia ja vahvoja naishahmoja jotka olivat vahvoja ja uskottavia. Beryl on juuri sellainen, hiljaa vahva ja aina positiivinen.
Tampereen näytöksessä nähdään myös Quinnin mainoksia, joita hän päätyi tekemään mainosyhtiön ihastuttua Quinnin animaatioiden fiilikseen. Whiskasin mainokset hän sai tehtäväkseen elokuvan Famous Fred (1996) myötä, joka kertoo kissasta joka on pop-tähti. Charmin Bear -mainoksiin häntä pyydettiin kysyttiin imperialismia kommentoineen Britannia -elokuvan (1993) tyylin perusteella.
Johan Hagelbäck (s. 1946) on kuulunut ruotsalaisen animaation terävimpään kärkeen jo kolmisenkymmentä vuotta. Hänen töitään on nähty aiemmin Tampereen elokuvajuhlilla niin kansainvälisessä kilpailussa kuin animaatioon ja ruotsalaiseen elokuvaan keskittyvissä erikoisohjelmistoissakin. Ensimmäisen kerran Hagelbäckin animaatio nähtiin Tampereella vuonna 1980, jolloin Kuka lohduttaisi Nyytiä? (1979) osallistui kansainväliseen kilpailuun.
Hagelbäck on opiskellut Tukholman taideteollisessa korkeakoulussa ja aloittanut uransa mainospiirtäjänä. Vuonna 1971 hän teki ensimmäisen varsinaisen elokuvansa Zebran Randy . Siitä alkoi tuottelias ura - niin tuottelias, ettei Hagelbäck itsekään tarkalleen muista tekemiensä animaatioelokuvien ja tv-sarjojen määrää. Hän on saanut elokuvistaan lukuisia palkintoja ja on myös kehittänyt joihinkin teoksiinsa ainutlaatuisen "jugurttitekniikan".
Tänä vuonna Hagelbäck on yksi elokuvajuhlien päävieraista. Hänen näytöksistään toinen on suunnattu erityisesti lapsikatsojille, toinen taas aikuisemmalle yleisölle. Aikuisten näytös sisältää ronskiakin huumoria, mutta elokuvat ovat aina pienen ihmisen puolella. Ne ovat hillittömiä, mutta eivät ikinä varsinaisesti ilkeitä. Hagelbäckin tuotantoa onkin kuvattu lämmöllä tehdyksi satiiriksi.
Hagelbäckin lastenelokuvia leimaa yleisinhimillisten tunteiden - yksinäisyyden, uteliaisuuden, rakkauden - käsitteleminen. Lastenelokuvanäytös on nimetty Tampereen UNICEF-kaupunkivuoden nimikkonäytökseksi.
» Näytöstiedot: Joanna Quinn
» Näytöstiedot: Johan Hagelbäck