KOREASTA KAJASTAA
-nouseva elokuvan maa Etelä-Korea
Vuosituhannen vaihteessa Etelä-Korean elokuvateollisuudessa tapahtui jotain ratkaisevaa. Sen lisäksi, että Suomen valkokankaille alkoi ilmestyä eteläkorealaisia pitkiä elokuvia, Tampereen elokuvajuhlien kansainväliseen kilpailuun on lähetetty toinen toistaan mielenkiintoisempia lyhytelokuvia Korean niemimaalta. Elokuvat ovat niin ainutlaatuisia, että niistä päätettiin koota oma ohjelmistonsa, Korean kajo. Yhteistä nimittäjää näille Kaukoidän helmille on vaikea löytää, mutta tietynlainen melankolinen pohjavire niissä on koomisista piirteistä huolimatta. Kovassa taloudellisessa noususuhdanteessa elävä yhteiskunta näyttäytyy näiden elokuvien valossa yhtä aikaa sympaattiselta ja raa'alta, perinteiseltä ja modernilta sekä koomiselta ja surulliselta.
Korean kajon ensimmäinen näytös, Naisen kuusi elämää, pureutuu naisten elämänkohtaloihin. Näytöksessä nähdään kuusi elokuvaa uskomattomasta kyvystä pudota aina jaloilleen. Where Has My Sooni Gone (2003), Family Size Pizza (2006) ja I'm Jin-young (2006) todistavat pienten tyttöjen toivotonta rimpuilua aikuisten auktoriteetin edessä. Walk on a little bit more (2005) ja Stand by me (2005) käsittelevät äitien ja tyttärien kompleksista suhdetta, valta-asetelmia, uhmaa ja lopulta sovintoa. the winter of a solidary lady (2004) taas vetää maton alta. Elokuva kiteyttää oikeastaan jotain hyvin oleellista koko Korean kajo -ohjelmistosta: mikään ei ole sitä, mitä päälle päin ensin näyttäisi olevan. Ei edes lempeäkasvoiset vanhat naiset.
Toisen näytöksen kuudessa elokuvassa koetaan erilaisia kasvukipuja. On kaukokaipuuta San Franciscon vapautuneelle Castro Streetille ( San Francisco Blues , 2005), ahtaaksi käyviä huoneita ( The Chamber , 2005) ja isäksi tulemisen tuomaa hämmennystä ja haastetta ( Wolf daddy , 2005). Sympaattisessa elokuvassa Pig and Shakespeare maanviljelijän poika pääsee hetkeksi pois pellon pinnalta törmätessään kahteen Hamletia treenaavaan näyttelijään. Todellisuus lyö kuitenkin päin kasvoja, ja pojan on palattava kotiin isän ikeen alle porsas kainalossa. Surkuhupaisassa One late night (2005) näemme nuoren naisen baseball-automaatilla lyömässä raivoisasti koneen sylkemiä palloja. Naisen tuska ei ota heltyäkseen mutta sitten hän tapaa vanhan miehen, joka tulee pummaamaan rahaa Whack a mole -peliin. Kuin huomaamatta yksinkertainen tarina kahden ihmisen kohtaamisesta peliautomaateilla kasvaa suurempiin mittasuhteisiin. Kasvukipuja -näytöksen viimeisessä elokuvassa The End of The World (2007) odotellaan maailmanloppua teinien kesken. Se on raa'ahko kuvaus tilanteesta kun maapallolla vallitsee täysi kaaos ja välinpitämättömyys.
Kolmas näytös Miesten juttu koostuu kuudesta lyhytelokuvasta, jotka pyörivät miehisen elämän ympärillä. Elokuvissa miesten maailma näyttäytyy raakana hauskanpitona, armottomana kilpailuna ja isien ja poikien välienselvittelynä. Mukana on myös harvoja helliä hetkiä. Esimerkiksi sydäntä riipivässä elokuvassa A Boy is (2004) kaksi poikaa ovat ylimmät ystävykset, kunnes uudet jalkapallokengät rikkovat kaverusten välit ja kateus johtaa katastrofiin. Toki kilpailuvietille myös virnuillaan, kuten elokuvissa Scissors (2000) ja The Secret of Eel-fishing (2004).
Neljäs ja viimeinen näytös, Ongelmia kotona, esittelee eteläkorealaista kotielämää jokseenkin ääriolosuhteissa. Rusty Water (2000) ja Home Sweet Home (2004) onnistuvat kuvaamaan kaikessa ankeudessaan kotielämää kipeän realistisesti. Sen sijaan The Freaking Family (2005) onnistuu lähestymään kotiongelmia puhtaan splatter-elokuvan keinoin. Perheenäidin paniikki ydintuhon lähestyessä saa makaabereja muotoja. Samaan aikaan kun veri lentää valkokankaalla, nauruhermot kutiavat katsomossa.