UUTTA KOTIMAISTA JA MEDIAKOULUT
Vaikka Tampereen Elokuvajuhlien ohjelmistosta suuri osa on matkannut tänne kaukaa niin maatieteellisesti kuin ajallisestikin mitattuna, on festivaaleilla myös paikkansa elokuville jotka ovat tässä ja nyt.
Uutta Kotimaista - näytökset esittelevät suomalaista elokuvaosaamista laajasti ja ennakkoluulottomasti. Mukana on niin lyhyttä kuin pidempääkin, monen eri lajityypin elokuvaa. Esimerkkeinä mainittakoon Jouni Hiltusen ohjaama, 1970-luvun Neuvostoliiton suuresta ja mahtavasta ratahankkeesta kertova pitkä dokumentti BAM sekä Katja Ketun lyhyt, vedenalaisen kolmiodraaman keskelle sijoittuva animaatio Merivuokkojen Taistelu . Luvassa on siis varsin mielenkiintoisia hetkiä.
Kotimaisten mediakoulujen uudet oppilastyöt ovat tänäkin vuonna laajasti esillä Tampereella. Nuorten tekijöiden elokuvat ovat todistus kyvystä uudistaa lyhytelokuvan ilmettä unohtamatta perustaa, jolle se rakentuu. Universaalit ja intiimit aiheet yhdistyvät niissä saumattomasti luoden kansainvälisesti kiinnostavia elokuvia, paikoin hyvinkin suomalaisista lähtökohdista.
Poimintoja eri oppilaitosten töistä nähdään kahdessa eri Mediakoulut - näytöksessä. Lisäksi ohjelmistossa nähdään Taideteollisen Korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen oppilaitoksen uutta tuotantoa esittelevät ELOssa näytökset, sekä tänä vuonna uutena kotikaupunkimme ylpeydenaiheen, Tampereen Ammattikorkeakoulun Taiteen ja Viestinnän oppilaitoksen, TTVO:n, oma ensi-iltanäytös. Tule todistamaan kotimaisen elokuvan tulevaisuutta!
UUTTA KOTIMAISTA 1 | To klo 10 | Plevna 5 (T8)
OPETTAJAN PÄIVÄKIRJA| Sampsa Virkajärvi |E |24 min |2007
OMAKUVA | Christian Lindblad |A |5 min |2007
HUUTO TUULEEN | Katja Gauriloff | D |56 min |2007
UUTTA KOTIMAISTA 2 | Pe klo 10 | Plevna 6 (P15)
LIVING MURALS | Noora Natasha Ojala |A |7 min | 2007
VIERAS RUUMIISSANI | Riikka Kuoppala |E |10 min |2007
BAM | Jouni Hiltunen | D | 73 min |2008
UUTTA KOTIMAISTA 3 | La klo 10 | Plevna 6 (L15)
DAUGHTERS OF SNOW | Harri J. Rantala | F |7 min |2007
MERIVUOKKOJEN TAISTELU | Katja Kettu | A | 4 min |2007
EXCUSE ME COULD YOU MAKE ME PHOTO |Alli Savolainen | E | 3 min |2007
MIES JA TUOMIO | Timo Peltonen | D | 44 min | 2007
STUCK | Olavi Linna | 27 min | 2007 | Tanska
OMENAPOSSU | Simo Ruotsalainen | A | 3 min |2007
MEDIAKOULUT 1 | To klo 10 Hällä (T20)
MEDIAKOULUT 2 | La klo 10 Hällä (L29)
ELOssa: Uudet oppilastyöt 1 | Pe klo 16 Hällä (P31)
ELOssa: Uudet oppilastyöt 2 | Su klo 18 Plevna 5 (S11)
TTVO uutuudet | To klo 14 Hällä (T22)
LISÄTIETOJA:
Riina Mikkonen, tiedottaja
03-213 0034
riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi
Sanna Kyllönen, tiedottaja
03-213 0034
sanna.kyllonen@tamperefilmfestival.fi