VENÄLÄISEN ELOKUVAN UUSI NOUSUKAUSI
- Mikhael Zheleznikov ja moderni venäläinen lyhytelokuva
Suomen eduskunnassa on kolme venäjäntaitoista kansanedustajaa. Lukioissa ja yliopistoissa heitä on vain muutama sata enemmän. Urho Kekkonen läpäisi venäjänkielenkurssinsa arvosanalla 5. Me muut emme olisi pärjänneet niinkään hyvin.
Suomi on lähes ainoa Venäjän naapuri, jossa ei osata venäjää eikä tunneta maan lähihistoriaa. Kun Neuvostoliitto luhistui 90-luvun alussa, venäläisen kulttuurin pakkosyöttö poistui koulujemme opetussuunnitelmasta. Tämän seurauksena suomalaisten itätietous heikkeni ja länsimainen kulttuurintuntemus lisääntyi. Jos nykysuomalaisen pitäisi nimetä joku 2000-luvulla tehty venäläiselokuva, hän ei luultavasti keksisi muita vaihtoehtoja kuin ruotsalaisvoimin toteutettu Lilja 4-ever tai suomalaisilla näyttelijöillä tähditetty Käki . Ei kuulosta kovin lupaavalta, vai kuinka?
Suomalaisten huonosta itätuntemuksesta huolimatta venäläinen elokuva voi tänä päivänä paremmin kuin aikoihin. Valkokankaalle päätyvien filmien tuotantomäärät ovat kasvaneet, lajityypit monipuolistuneet ja katsojaluvut lisääntyneet. Myös venäläinen lyhytelokuva elää uutta nousukautta. Tästä ovat osoituksena muun muassa Mikhail Zhelesnikovin kaltaiset underground-ohjaajat.
Mikhail Zhelesnikov syntyi Pietarissa vuonna 1972. Tampereen elokuvajuhlille saapuva mies on tähän mennessä ohjannut niin dokumentteja, tv-sarjoja, mainosvideoita kuin videotaidettakin. Yksi Zhelesnikovn tunnetuimmista töistä on Tampereellakin esitettävä videoessee Tarinoita suolta (2002). Monty Python -henkisesti kuvitettu animaatioelokuva valottaa Pietarin historiaa lapsen silmin nähtynä.
"Teen elokuvia aiheista, jotka suurin osa ihmisistä sysäsi syrjään jo vuosia sitten. Olen nähtävästi melko hidas ihminen. Yleisesti ottaen elokuvani poukkoilevat aihepiiristä toiseen. Ei ole mitään tiettyä teemaa, jonka perusteella olisi helppoa sanoa, että 'tuo elokuva on Zhelesnikovn ohjaama'. Ainut töitäni yhdistävä tekijä on tietynlainen elokuvataitojen puuttuminen. Amatöörimäisyys on minun tavaramerkkini ", Zhelesnikov kertoo.
Tämänvuotisilla elokuvajuhlilla nähdään kaksi Zhelesnikovn ohjaamaa lyhytelokuvaa. Tarinoita suolta animaation lisäksi Venäjä-ohjelmisto pitää sisällään Zhelesnikovn omiin lapsuudenkokemuksiin perustuvan dokumentin Kollekcia no. 1 (2006).
"Molemmissa elokuvissa on omat hyvät hetkensä. Ne ovat kuitenkin kaukana siitä, mitä alunperin halusin sanoa. Olen iloinen siitä, että moni ihminen pitää töitäni mielenkiintoisina. Ainakaan toistaiseksi kukaan ei ole tullut heittelemään minua pilaantuneilla tomaateilla!"
Venäläistä elokuvaa on usein moitittu kerronnan hitaudesta ja teatteritradition vahvasta läsnäolosta. Zhelesnikov on kuitenkin sitä mieltä, että elokuvilla ei ole kansallisuutta - ainoastaan elokuvantekijöillä ja katsojilla on.
"Kun puhutaan tyypillisestä venäläisestä tai suomalaisesta elokuvasta, puhutaan yleensä sosiaalisista, kulttuurisista ja etnisistä steoretyypeistä, ei niinkään itse taideteoksista. Elokuvakieli on universaali kieli, jota ei voi selittää elokuvantekijöiden kansallisuuksilla."
Zhelesnikov suostuu kuitenkin nimeämään muutamia venäläiselokuvalle tyypillisiä piirteitä.
"Ensimmäinen tunnistusta helpottava tekijä on tietysti venäjänkieli. Seuraavaksi tulevat huonot näyttelijät ja traaginen tapa hahmottaa elämää. Aivan viime vuosina venäläiset ovat innostuneet myös hämmästyvistä erikoisefekteistä."
Zheleznikovin tuotannon lisäksi Venäläisen elokuvan uusi vuosituhat näyttäytyy kiehtovana koko Kino Rossija -ohjelmistossa. Dokumenttielokuvista on mainittava parin vuoden takainen, yhä ihmetystä herättävä Muuntaja (2003) sekä fiktioista Anna Fenchenkon lämminhenkinen maalaisfarssi Match-making (2006). Animaationäytös pitää sisällään ihmetystä herättäviä taidonnäytteitä, kuten Svetlana Filippovan vesivärein toteutettu runollinen Saran tarina (2006) ja Anastasia Zhuravlevan hauska nappianimaatio Varokaa aukeavia ovia! (2005).