Tampereen elokuvajuhlien historia
Tampereen elokuvajuhlat sai alkunsa Tampereen lyhytelokuvapäivistä, jotka järjestettiin helmi-maaliskuun vaihteessa vuonna 1969. Aloitteentekijänä oli tamperelaisen elokuvakulttuurin puuhamies Ilkka Kalliomäki.
Lyhytelokuvapäivät oli menestys ja innosti jatkamaan toimintaa. Heti seuraavana vuonna, 1970, järjestettiin opetusministeriön, Suomen elokuvasäätiön ja Tampereen kaupungin tuella Tampereen ensimmäiset kansainväliset lyhytelokuvajuhlat.
Tampereen elokuvajuhlat on Pohjoismaiden vanhin lyhytelokuvafestivaali; vasta vuonna 1979 aloitti toimintansa Pohjoismaiden toiseksi vanhin filmifestivaali, Göteborgin elokuvajuhlat. Tampereen elokuvajuhlien keskeisenä tehtävänä on 1970-luvulta lähtien ollut kansainvälisen ja kotimaisen lyhytelokuvakilpailun sekä erilaisten koulutustilaisuuksien järjestäminen elokuva-alan ammattilaisille ja harrastajille. Toimenkuvaan kuuluu myös edistää lyhytelokuvan myyntiä, tehdä kansainvälistä kulttuuriyhteistyötä ja vaalia paikallisesti merkittävän kulttuuritapahtuman perinnettä.
Tampereen elokuvajuhlat on alusta alkaen ollut kansainvälisesti arvostettu tapahtuma, ja se on sittemmin saanut osakseen arvostusta myös Suomessa. Elokuvajuhlat pyrkii kannustamaan nuorten elokuvantekijöiden esiinmarssia. Myös suuri osa yleisöstä koostuu nuorista elokuvaharrastajista ja tulevista alan ammattilaisista.
Tampereen elokuvajuhlat on alusta asti pyrkinyt olemaan ideologisesti sitoutumaton avoin tapahtuma, joka esittelee korkeatasoisia elokuvia riippumatta siitä, millaista yhteiskuntajärjestystä ne edustavat.
Elokuvajuhlien alkuaikoina festivaaleilla esitettiin runsaat sata elokuvaa. 1990-luvun puolivälissä itse elokuvanäytöksiä oli jo runsaat sata ja elokuvia esitettiin viidensadan molemmin puolin. Kaiken kaikkiaan elokuvajuhlilla on vuosina 1970-2002 esitetty liki 9500 elokuvaa, mainosta, traileria ja videota, näistä erikoisohjelmistoissa runsaat 6200, kansainvälisessä kilpailussa runsaat 2300 ja kotimaisessa kilpailussa noin 1000. Vuosien 1970-2002 aikana festivaaleilla on käynyt noin 550 000 vierasta niin maksullisissa kuin ilmaisissakin näytöksissä sekä erilaisissa oheistapahtumissa.
Kolmen vuosikymmenen ajan elokuvajuhlat on kyennyt uudistumaan, säilyttämään kiinnostavuutensa ja seuraamaan aikaansa, vaikka toimintamahdollisuuksia onkin rajoittanut erityisesti käytettävissä olevien varojen niukkuus. Tavoitteena on säilyttää kansainvälisen, kansallisen ja paikallisen elokuvatapahtuman vahvuudet myös tulevaisuudessa.