16.12.2009
Kotimaisen kilpailun deadline oli 15. joulukuuta 2009.
Kiitämme kaikkia elokuvan lähettäneitä. Valinnoista ilmoitetaan kaikille lähettäjille tammikuun lopussa.
Ilmoittautumislomake vuoden 2011 Kotimaiseen kilpailuun aukeaa kesällä 2010.
8.3.2009
Tampereen elokuvajuhlien kansainvälisen kilpailun Grand Prix'n pokkasi Pablo Lamarin fiktio Ahendu nde sapukai (2008).
Elokuva tekee historiaa, sillä paraguaylainen elokuva oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa kansainvälisessä kilpailussa mukana.
» Päätöstiedote
» Palkitut elokuvat 2009
25.2.2009
Erikoisohjelmisto näyttäytyy naisasialla, vierailee Vietnamissa ja käväisee kuohuvalla 60-luvulla.
» Aasian nouseva tiikeri Vietnam
» Whatta Helvetia? – mielentiloja Alppimaasta
» Raikuva naisten planeetta
» Ahtilan elokuvataidetta valkokankaalla
» Pala Intiaa
» Historiallisia elokuvia teatteri Hällässä
» Animaatiota antaumuksella
» Koulutöitä kotoa ja maailmalta
» Musiikkiohjelmisto
25.2.2009
Tullikamari menee päin skeneä ja toimii kokeilevan elokuvan ja live-musiikkipainotteisen
ohjelmiston temmellyskenttänä entistä voimakkaammin.
» Roiskeita ja riimejä
» Dubstepin juurilla
» Livepreesensiä Art Faktorissa
25.2.2009
Kilpailuissa näet elokuvantekemisen uudet tuulet ja nousevat lahjakkuudet. Äänestä suosikkisi
kilpailunäytöksissä!
» Kansainvälinen kilpailu 2009
» LAB1O-kilpailu 2009
» Kotimainen kilpailu 2009
» Kilpailutiedote
Filmkontakt Nord tarjoaa jälleen Tampereen elokuvajuhlilla yksilöllistä konsultointia koskien dokumenttielokuvien
pohjoismaista ja kansainvälistä rahoitusta.
» Lisätietoja
Ajankohtaista
10.12.2009
CHAPLIN: KAUPUNGIN VALOT
La 13.3.2010 klo 19.00
KAKSI LIPPUA YHDEN HINNALLA!
Tarjouslipuke jaossa Aamulehden joulumyyjäisissä Tampere-talossa
la 12.12. Aamulehden lukijoille.
7.12.2009
Tampereen elokuvajuhlat tekee merkittävää kulttuurityötä viemällä suomalaisia lyhytelokuvia Vietnam National Film Festivalille.
» lue lisää
18.11.2009
La 13.3.2010 klo 19.00 Tampere-talon Isossa salissa Chaplinin Kaupungin valot orkesterin säestämänä.
Toteutetaan yhteistyössä Tampere-talon kanssa.
» tietoa Tampere-talon sivuilta
13.11.2009
Ilmoittautuminen vuoden 2010 Roskaelokuvafestivaaleille on avattu.
» Säännöt ja ilmoittautumislomake
12.3.2009
Tampereen elokuvajuhlien parhaat esitetään perinteiseen tapaan Kiasmassa
Helsingissä 14. maaliskuuta.
12.3.2009
Lyhytelokuvakooste KinoKompo vol. 2 on julkaistu!
11.3.2009
Jos edustit yleisöä tai ammattilaisvieraita, anna palautetta.
10.3.2009
Staffin palautelomake on avattu.
» Lomakkeeseen
9.3.2009
Tampereen elokuvajuhlat kiittää lämpimästi elokuvantekijöitä, vieraita, yleisöä, talkoolaisia ja yhteistyökumppaneita onnistuneista juhlista. Tapaamisiin
40-vuotisjuhlilla 10.–14.3.2010!
22.2.2009
Kuuntele filkkareiden radiomainokset.
27.1.2009
Tutustu toimiston tärppeihin!