Näytöstiedot: Eija-Liisa Ahtila 1 | Eija-Liisa Ahtila 2

Ahtilan elokuvataidetta valkokankaalla

Eija-Liisa Ahtila (s. 1959) on suomalaisen nykytaiteen kansainvälisiä tähtiä. Hänen installaationsa ovat olleet esillä maailman johtavissa museoissa ja gallerioissa. Tampereen elokuvajuhlat haluaa kuitenkin nostaa esiin Ahtilan merkittävyyden myös elokuvataiteilijana. Kahdessa retrospektiivisessä näytöksessä nähdään seitsemän elokuvaa.

Ahtila aloitti opintonsa oikeustieteellisessä, mutta siirtyi pian Helsingin vapaaseen taidekouluun, josta valmistui taidemaalariksi. Pian hän kuitenkin vaihtoi elokuvaan, jota hän opiskeli Lontoossa ja Los Angelesissa. Vuodesta 1993 Ahtila onkin rikastuttanut taidekenttää töillään, jotka rikkovat kuva- ja elokuvataiteen rajoja.

Ahtilan teokset ovat kerronnallisia, mutta samaan aikaan rikkovat sekä ajan, että paikan käsitteitä. Usein hän myös tekee teoksistaan kaksi versiota, installaation sekä 35 mm:n kopion. Versiot eivät välttämättä ole identtisiä, vaikka ovatkin tehty samasta kuvamateriaalista. Näin Ahtilan tausta kuvataiteilijana ja elokuvataiteilijana korostuu.

Missä on missä?

Tampereella nähdäänkin kaksi tänä vuonna valmistunutta elokuvaversiota teoksista, jotka on aikaisemmin nähty installaatioina. Näistä Missä on missä? (2009) saa Tampereella kotimaisen ja Rukoushetki (2009) maailman ensi-iltansa. Ensimmäisessä näytöksessä nähdään myös Jos 6 olis 9 (1995).

Myös kuvitellun ja todellisuuden välinen raja on kantava teema Ahtilan töissä. Esimerkkinä käy Ahtilan toisessa näytöksessä nähtävä elokuva Rakkaus on aarre (2002), joka kertoo psykoosin kokeneista naisista. Muut näytöksen elokuvat ovat Tänään (1996), Lohdutusseremonia (1999) ja Me/We;Okay;Gray (1993), joista kaksi ensin mainittua voittivat aikanaan Tampereella kotimaisten alle 30-minuuttisten elokuvien sarjan pääpalkinnon.

Eija-Liisa Ahtilan masterclass on lauantaina kello 16 Werstaan auditoriossa. Tilaisuus on englanninkielinen.

LISÄTIETOJA:

Riina Mikkonen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 040 532 2912
riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi

Sanna Kyllönen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 0400 677 667
sanna.kyllonen@tamperefilmfestival.fi

» Tiedotteet
» Etusivulle