Näytöstiedot:
Mitäs läksit! |
Elotiikkaa 1 |
Elotiikkaa 2 |
ELOssa uudet oppilastyöt |
TTVO uutuudet |
Mediakoulut
Koulutöitä kotoa ja maailmalta
Tampereen elokuvajuhlat on perinteisesti esittänyt ohjelmistossaan kotimaisten mediakoulujen uusia töitä. Tänä vuonna nähdään myös maineikkaiden suomalaisohjaajien varhaisia oppilastöitä ja ulkomailla opiskelevien suomalaisten elokuvia viime vuosilta.
Taideteollisen korkeakoulun Elokuva- ja lavastustaiteen osasto (ELO) täyttää 50 vuotta, joten juhlan kunniaksi koulutuslinjalta nähdään elokuvia kautta sen historian. Elotiikkaa-näytöksissä on mukana elokuvia muun muassa Pirjo Honkasalolta, Johanna Vuoksenmaalta, Maarit Lallilta, Anu Kuivaselta, Lauri Törhöseltä, Jarmo Lampelalta ja Jouko Aaltoselta. Vanhimmat elokuvat ovat kokeellisia lyhytfiktioita 1960-luvulta, ja tuoreimpien joukossa on viime vuonna Tampereellakin kotimaisen kilpailun alle 30-minuuttisten sarjan voittanut Mazdak Nassirin High Hopes (2007).
Mediakoulut-näytöksessä on tänä vuonna vahva edustus Metropolia Ammattikorkeakoulusta, mutta joukossa on elokuvia myös Lahdesta, Raahesta ja Turusta. ELO:ssa Uudet oppilastyöt sisältää nimensä mukaisesti ELO:n tuoreimmat elokuvat, joista Mikko Kuparisen Totuus vai tehtävä (2008) voitti viime marraskuussa parhaan fiktion palkinnon kansainvälisillä opiskelijaelokuvafestivaaleilla Tallinnassa.
Mitäs läksit! -näytös sisältää suomalaisten ohjaajaopiskelijoiden maailmalla tekemiä töitä. Mitään turhia reissuja eivät opinnot ulkomailla ole olleet, sillä elokuvat ovat saaneet hyvin näkyvyyttä eurooppalaisilla festivaaleilla ja menestyneet myös kilpailuissa. Esimerkiksi Leevi Lemmetyn Madworld (2006) oli Edinburghissa ehdokkaana parhaaksi brittianimaatioksi 2006 ja Timo-Kalevi Puukon Pitkä talvi (2005) palkittiin Triestessä 2007.
Paikallista osaamista päästään ihastelemaan Tampereen ammattikorkeakoulun Taiteen ja viestinnän oppilaitoksen TTVO:n omassa näytöksessä. Yhdentoista elokuvan kokoelma sisältää tarinoita muun muassa naapureista ja aviopareista, katusoittajasta, peliaddiktiosta ja suomalaisesta sisusta.
LISÄTIETOJA:
Riina Mikkonen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 040 532 2912
riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi
Sanna Kyllönen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 0400 677 667
sanna.kyllonen@tamperefilmfestival.fi
» Tiedotteet
» Etusivulle