Näytöstiedot: Tags'n'Beats -yö, livenä Jontti & Shaka ja Ceebrolistics
Roiskeita ja riimejä
Hip hop -kulttuuri, ja erityisesti kaksi sen keskeisestä elementistä – räppäys ja graffitit – ovat olleet julkisuuden valokeilassa tiuhaan. Tänä vuonna Tampereen elokuvajuhlat iskee lusikkansa sakeaan soppaan ja marssittaa esiin vuoden edustavimmat ja monipuolisimmat rap-aktit sekä kiistanalaisimmat ja provosoivimmat elokuvat.
Tags'n'Beats -yössä nähdään neljä pitkää elokuvaa, joista Jackie Reem Salloumin dokumentti Slingshot Hip Hop (2008) kertoo palestiinalaisten kasvavasta hip hop -skenestä. Israelin vuosikymmeniä jatkunut tuhoisa miehitys vaikuttaa myös muusikoiden elämään, mutta rapista he ovat löytäneet rakentavan tavan käsitellä ympäröivää väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta.
Graffitien maailmaa valottava Jon Reissin Bomb It (2007) dokumentoi ajatuksia ja syitä seinämaalauksien taustalla. Tutuksi tulevat paitsi graffitikulttuurit viidellä mantereella, myös niiden ihmisten mielipiteet, jotka näkevät tuotokset silkkana töhrimisenä töhrimisen vuoksi.
Tony Silverin ja Henry Chalfantin historiallinen Style Wars (1983) vie katsojan New Yorkin graffitiaallon aamunkoittoon 1980-luvun alkuun. Aikaa hyvin kestänyt dokumentti kertoo ilmiön sosiaalisista taustoista, sekä siitä, mistä kaikki lähtikään vyörymään.
Aivot narikkaan ja kaasu pohjaan laitetaan Áron Gauderin hip hopista ammentavassa animaatiossa District! (2004). Monikulttuurisen ongelmalähiön toivot päättävät ratkaista ongelmansa kertaheitolla hankkiutumalla sikarikkaiksi eeppisen mittakaavan suunnitelmalla. Mukana menossa itse paavi.
Lyhytelokuvia edustavat muun muassa BLU:n kekseliäs graffitianimaatio Muto (2008) sekä Mia Hulterstamin ja Cecilia Actisin dokumenttianimaatio Blue, Karma, Tiger (2006), jossa kolme maalaria kertovat syistä, jotka saavat heidät tarttumaan spray-purkkiin.
Illan musiikkiannista vastaavat pitkän linjan rapparit. Ceebrolisticsin omintakeisessa hip hop -keitoksessa yhdistyvät elektroniset elementit ja dub. Särmää ja meininkiä tarjoaa Kallion koulukuntaan kuuluvat ja monessa liemessä keitetyt Jontti & Shaka.
LISÄTIETOJA:
Riina Mikkonen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 040 532 2912
riina.mikkonen@tamperefilmfestival.fi
Sanna Kyllönen, tiedottaja, puh. (03) 213 0034 / 0400 677 667
sanna.kyllonen@tamperefilmfestival.fi
» Tiedotteet
» Etusivulle