Tuomaristot
Kansainvälinen tuomaristo
Line Klungseth Johansen

Line Klungseth Johansen syntyi Fauskessa, Norjassa. Hän on elokuvataiteen maisteri. Hän on toiminut ohjelmoijana ja tuottajana Minimalen-lyhytelokuvafestivaaleilla useiden vuosien ajan, ja työskennellyt myös muilla elokuvajuhlilla. Vuonna 2008 Johansen alkoi itse kirjoittaa ja ohjata lyhytelokuvia Norjassa, ja hän onkin työskennellyt useiden norjalaisten tuotantoyhtiöiden kanssa. Hänen elokuviaan on nähty useilla festivaaleilla ympäri maailman. Tällä hetkellä Johansen työskentelee vanhempana tuottajana kansainvälisessä yrityksessä ja Minimalen-lyhytelokuvafestivaaleilla.
Ivana Laučíková

Ivana Laučíková (s. 1977) on slovakialainen animaatioelokuvien tuottaja ja ohjaaja. Opiskeltuaan animaatiota esittävän taiteen akatemiassa Bratislavassa, hän perusti feel me film -tuotantoyhtiön. Hänen debyyttituotantonsa oli kansainvälisesti palkittu lyhytelokuva Four (ohj. Ivana Šebestová, 2007), jota seurasi yhdistetty animaatio ja live action -elokuva The Last Bus (2011), jonka hän ohjasi yhdessä Martin Snopekin kanssa. The Last Bus niitti kansainvälistä mainetta, muun muassa Grand Prix'n Tampereella, Stuttgartissa ja Pietarissa. Laučíková on myös animaatioon erikoistuneen Homo Felix -lehden perustaja ja päätoimittaja.
Ulla Simonen

Ulla Simonen on toiminut elokuvatuottajana 15 vuotta. Hän on työskennellyt erityisesti fiktion ja dokumentin rajaa rikkovien elokuvien parissa. Simonen toimii tällä hetkellä tuottajana tuotantoyhtiö MADEssa, jonka osaomistaja hän myös on. Simosen työuraan kuuluu myös neljän vuoden pesti AVEkin tuotantoneuvojana, toimialueenaan lyhyt- ja dokumenttielokuvat. Lisäksi Simonen toimii tutorina Sources2-käsikirjoitustyöpajoissa sekä Berlinale Talent Campusin Doc Stationilla. Simonen on ollut Euroopan elokuva-akatemian jäsen vuodesta 2001 ja Tampereen elokuvajuhlien hallituksessa vuodesta 2010.
Nick Deocampo

Nick Deocampo on palkittu elokuvantekijä, elokuvahistorioitsija ja Center for New Cineman johtaja. Hänellä on taiteiden maisterin tutkinto elokuvatutkimuksesta New Yorkin yliopistosta sekä elokuva-alan tutkinto, jonka hän suoritti Ranskan hallituksen stipendiaattina Pariisissa. Hän on voittanut palkintoja inhorealistisista dokumenteistaan ja henkilökohtaisista elokuvistaan elämästä Filippiineillä sotilasdiktatuurin aikana. Hän on myös saanut akateemista arvostusta New Yorkin yliopiston vierailevana luennoitsijana sekä stipendejä arvostetuilta akateemisilta instituutioilta. Hän on kirjoittanut useita elokuva-aiheisia kirjoja sekä osallistunut kansainvälisiin kirjaprojekteihin. Hän on ollut tuomaristossa sekä kansainvälisillä että filippiiniläisillä elokuvafestivaaleilla. Tällä hetkellä hän työskentelee Filippiinien yliopiston tiedekunnan jäsenenä.
Rich Warren

Rich Warren on työskennellyt Encounters Short Film and Animation Festivalilla vuodesta 2008 lähtien. Hän työskentelee festivaalin ohjelmiston parissa huolehtien sen kaikista osa-alueista, ilmoittautumisista elokuvaesityksiin. Työnsä puolesta Warren kiertää lukuisilla eurooppalaisilla lyhytelokuvafestivaaleilla etsimässä uusimpia ohjaajalupauksia. Hiljattain hänestä on tullut myös Ison-Britannian kansallisen elokuva- ja televisiokoulun kykyjenetsijä. Warren järjestää luentoja ja elokuvantekijöiden Q & A -tilaisuuksia yliopistoilla ja elokuvateattereissa tutustuttaakseen tulevia elokuvantekijöitä tärkeisiin sisältöihin ja käytäntöihin ja antaakseen heille tilaisuuden tarkastella omaa työtään festivaalien ja elokuvateollisuuden näkökulmasta.
Kotimainen tuomaristo
John Anderson

John Anderson toimii elokuvakriitikkona Varietylle, Newsdaylle, the Wall Street Journalille ja America Magazinelle. Hän kirjoittaa vakituisesti myös New York Timesille, ja lisäksi hän on kirjoittanut Washington Postille, Los Angeles Timesille, the Nationille, Film Commentille, Artforumille ja the Village Voicelle. Anderson on New York Film Festivalin valintakomitean entinen jäsen. Hän on myös kirjoittanut neljä kirjaa: Sundancing, Edward Yang, I Wake Up Screening (Laura Kimin kanssa) sekä vielä julkaisemattoman teoksen yhteistyössä ohjaaja Pirjo Honkasalon kanssa. Hän toimitti David Sterrittin kanssa the B List-artikkelikokoelman, julkaisijana amerikkalainen filmikriitikkojen seura NSFC. Anderson on ollut kolme kertaa New Yorkin elokuvakriitikkoseuran puheenjohtajana. Hän on myös NSFC:n jäsen.
Mikko kuutti

Mikko Kuutti aloitti vuonna 2001 apulaisjohtajana Suomen elokuva arkistossa, joka nykyisin tunnetaan nimellä Kansallinen audiovisuaalinen arkisto. Hänen vastuualueelleen kuuluu hallinnollisen akrobatian lisäksi suomalaisen elokuvan säilyttäminen ja restaurointi – sekä nykyisin erityisesti digitointi, jotta elokuvat ylipäätään saataisiin taas yleisön katsottaviksi. Ennen päätymistään elokuva-arkistoinnin pariin hän toimi elokuvan digitaalisen jälkituotannon pioneerina. Tampereelle hänet on sitoo vuosittaisen elokuvafestivaalirituaalin lisäksi ammoinen arkkitehtuurin opiskelu Tuomiokirkonkadulla.
Iris Olsson

Iris Olsson on Helsingissä vuonna 1981 syntynyt elokuvaohjaaja. Olsson on ohjannut monia palkittuja dokumenttielokuvia, tv-dokumentteja ja dokumentaarisia tv-sarjoja. Hänen elokuviaan ovat muun muassa Tampereen elokuvajuhlillakin palkitut Between Dreams (Unien välissä, 2009) sekä Burden of My Heart (Sydämeni taakka, 2011). Olsson on valmistunut maisteriksi Taideteollisesta korkeakoulusta, ja hän on työskennellyt yli 10 vuotta erilaisissa tehtävissä elokuva-alalla. Ohjaamisen lisäksi hän on opettanut tv-tuotantoa ja dokumenttielokuvaa, toiminut useiden kansainvälisten elokuvafestivaalien tuomaristoissa sekä aktiivina kotimaisissa elokuva-alan järjestöissä. Tällä hetkellä Olsson toimii freelancerina ja työstää niin dokumentti- kuin fiktiohankkeitaan.
Risto JArva -tuomaristo
Liisa Akimof

VTM Liisa Akimof (s. 1962) on Production Housen tuottaja ja toimitusjohtaja. Hän on tuottanut monia draamasarjoja televisioon (muun muassa Tahdon asia, Harvoin tarjolla, Kumman kaa, Naisia kaupungilla, Onni von Sopanen, Remontti ja Maailma on valmis). Hänen tuottamiaan ovat myös lukuisat dokumenttisarjat sekä asia- ja viihdeohjelmat kuten 70-luvun Sekahaku, Arto Nyberg ja Jaakko ja maailmanvalloittajat. Liisa Akimof on Suomen elokuvasäätiön hallituksen jäsen. Hänet tunnetaan myös musiikintekijänä.
Antti Heikki Pesonen

Antti Heikki Pesonen (s. 1982) on alun perin kotoisin Itä-Vantaalta. Hän on valmistunut elokuvaohjaajaksi Aalto-yliopiston Elokuvataiteen osastolta. Pesonen on voittanut useita palkintoja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Hän tekee elokuvia, koska kuvauksissa saa usein ilmaista kahvia, joten jos joskus näette hänen elokuviaan (kuten Korsoteoria ja Sano kiitos ja tanssi), voitte ajatella: tuo juo ilmaista kahvia ja minä en. Hänestä on myös hyvällä tavalla hassua kirjoittaa itsestään esittelytekstejä kolmannessa persoonassa.
Marjo Pipinen

Marjo Pipinen (s. 1983) työskentelee äitiysloman sijaisena Suomen elokuvasäätiön kansainvälisen toiminnan assistenttina. Pipinen on valmistunut filosofian maisteriksi Tukholman yliopiston elokuvatutkimuksen laitokselta. Hän on aikaisemmin työskennellyt tiedottajana Media Desk Finlandissa sekä kassaneitinä ja ovimiehenä elokuvateatteri Orionissa kotikaupungissaan Helsingissä. Pipinen on avustanut useita elokuvafestivaaleja ja toiminut aikoinaan myös HYY:n elokuvaryhmän hallituksessa.
Nuorisotuomaristo
Johannes Blom

Tervehdys, olen vielä pian 18-vuotias lukiolainen Lempäälästä. Olen Sammon keskuslukiossa erityisellä viestintäpainotteisella linjalla, jossa opiskelemme valokuvausta, videokuvausta, ilmaisutaitoa, graafista suunnittelua, mediakritiikkiä ja montaa muuta median osa-aluetta. Lukion käynnin ohella toimin valmentajana Tampereen Slalomseuralla ja harrastan kitaransoittoa ja valokuvausta. Pidän elokuvista taiteenalana. Ilmaisutaito- ja video-opintojeni lisäksi katselen paljon elokuvia vapaa-ajallani. En ole ennen vieraillut elokuvafestivaaleilla ja kevään juhlista tuleekin minulle uusi ja mielenkiintoinen kokemus.
Wille Luosa

Olen paljasjalkainen tamperelaisopiskelija. Opiskelen Tammerkosken lukion kuvataidepuolella, ja elokuvat ja videot ovat olleet jokapäiväinen harrastus jo vuosien ajan. Suomalaiset mustavalkoelokuvat ovat minusta ehkä paras aikaansaannoksemme koskaan. Toiminnan sekä kauhun lisäksi dokumentti on elokuvan lajina mielenkiintoisin, ja toivonkin tulevaisuuteni löytyvän sen parista. Omien pienimuotoisten lyhytelokuva- ja viihdepätkien tekemisen myötä minulle on syntynyt kuva siitä, mitä hyvä työ vaatii. Vaikka olenkin kohtelias mielipiteideni kanssa, pidän rehellisen ja suoran palautteen antamista erittäin tärkeänä.
Leo Mörö

Heissan! Olen Leo Mörö. Opiskelen lukion ensimmäisellä Tampereen Rudolf Steiner -koulussa. Harrastan elokuvien katsomisen lisäksi jonglöörausta Sorin Sirkuksessa kaksi kertaa viikossa. Suurin osa ajastani kuluu opiskeluun, harjoittelemiseen ja aktiiviseen elokuvissa käymiseen.Tulevaisuudessa toivon ammattini liittyvän kulttuuriin ja sen tekemiseen. Yhtenä suurena haaveenani on ollut päästä työskentelemään elokuva-arvostelijana. Olin ensimmäisen kerran mukana Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla viime vuonna. Se oli sellainen elämys, jonka halusin kokea uudestaan tänä vuonna ja tässä sitä ollaan. Olen aina rakastanut elokuvissa niiden tapaa herättää katsojassa erilaisia syviä tunteita. Niiden kautta on mahdollista oivaltaa maailmaa uudella tavalla.
Veera Penttilä

Olen Veera Penttilä ja opiskelen Tampereen yhteiskoulun lukiossa toista vuotta. Musiikki, valokuvaus ja teatteri ovat aina olleet läheisimpiä harrastuksiani, ja voisin kuvitella, että tekisin työkseni jotain näistä tai miksen vaikka kaikkia miksaten. Elokuvissa minua kiehtoo se, ettei koskaan elokuviin mennessään tiedä, millaiseen tunnelmaan on sukeltamassa. Vaikka olenkin nähnyt monenlaisia elokuvia, olen tähän saakka katsellut niitä lähinnä viihdyttävinä tai puhuttelevina kokonaisuuksina. Nuorisotuomarointi tarjoaa minulle todella mielenkiintoisen mahdollisuuden hypätä uudenlaiseen, kriittisempään, rooliin tutkailla elokuvia myös osiensa summana.
Esityspaikat
Plevna
Itäinenkatu 4
Tullikamari
Tullikamarin aukio 2
Niagara
Kehräsaari, B-talo
